Väkivalta & rikos | Nainen puukotti miehen hengiltä Kajaanissa

Poliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa Kajaanissa, jossa menehtyi yksi henkilö. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen Hätäkeskukselta tehtävän torstai-iltana Kajaanin keskustan tuntumaan. – Hätäkeskukseen ilmoitettiin Kajaanin keskustan tuntumassa...

SUH: Suomessa hukkui helmikuussa viisi ihmistä – tammi-helmikuun aikana yhdeksän

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on kerännyt ennakkotietoja, joiden mukaan helmikuussa hukkui viisi ihmistä. Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena...

Suomussalmen rakennuspalohälytys oli aiheeton hälytys

Pirttiläntiellä Suomussalmella tehtiin myöhään maanantaina 10. maaliskuuta iltayhdentoista aikoihin hätäilmoitus rakennuspalon vuoksi. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella. Päivystävä palomestari Raisa Korhonen kertoo, ettei kohteessa...

Kolme henkilöä tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta risteyskolarin vuoksi Kajaanissa

Kaksi henkilöautoa kolaroivat Sokajärventien ja Satumaantien risteyksessä Kajaanissa keskiviikkona 5. maaliskuuta iltakymmenen jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella. Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuudessa oli...

Puutavaralastissa olleen rekan peräkärry lähti heittelehtimään ja kaatui Viitostiellä Suomussalmella

Puutavaralastissa olleen rekan peräkärry lähti heittelehtimään ja kaatui Viitostiellä Suomussalmella muutama kilometri Perangasta etelään päin keskiviikkoiltana 5. maaliskuuta hieman ennen puolta yhdeksää. Pelastuslaitos...

Raju risteyskolari Suomussalmella – yksi henkilö irrotettiin autosta

Kaksi henkilöautoa kolaroivat Suomussalmen keskustan tuntumassa Jalonkaarteessa keskiviikkona 5. maaliskuuta hieman ennen iltapäiväyhtä. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella. Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui...

Oulun poliisilaitoksen alueella jäi kiinni epäiltyjä rattijuoppoja, kaahari sekä myymälävaraskin

Poliisia työllisti Oulun poliisilaitoksen alueella mm. rattijuopot sunnuntain 2. maaliskuuta aikana. Oulun poliisilaitokseen kuuluu neljä kenttäjohtoaluetta, Oulun seutu, Kainuu, Koillismaa sekä Jokilaaksojen alue. Poliisin Oulun...

Kajaanissa tapahtui raideliikenneonnettomuus lauantaina alkuillasta

Kajaanissa tapahtui Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin välissä lauantaina 1. maaliskuuta iltakuuden jälkeen raideliikenneonnettomuus. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen raideliikenneonnettomuuden vasteella. VR:n mukaan kyseessä oli henkilövahinko. VR tiedotti,...

Oulussa jäi kiinni kolme epäiltyä rattijuoppoa – Kajaanissa yksi

Poliisin partiot kohtasivat Oulun liikenteessä kolme epäiltyä rattijuoppoa ja yhden epäillyn rattijuopon Kajaanissa. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että Oulussa kiinni jääneitä epäillään rattijuopumuksesta ja...

Henkilöauto sekä henkilöauton ja perävaunun yhdistelmä kolaroivat ohitustilanteessa Suomussalmella

Henkilöauto sekä henkilöauton ja perävaunun yhdistelmä kolaroivat Viitostiellä Lavotsuon kohdalla Suomussalmella torstaina 27. helmikuuta iltapäiväkolmen aikoihin. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella. Poliisin Oulun johtokeskuksesta...
Mainos