Rakennuspalot | Suuri rakennuspalo Kiimassuon teollisuusalueella Forssassa

Kiimassuontiellä Forssassa, Kiimassuon teollisuusalueella sammutetaan sunnuntaina puoli neljän aikoihin syttynyttä tulipaloa. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan, että hallissa palaa kotitalousenergiajätettä. – Palosta leviää tummaa savua lähiympäristöön. Lähialueen asukkaita...

Liikenne & Rikos | Hämeen maakunnissa jäi kiinni yhteensä seitsemän rattijuoppoa

Poliisilla oli lauantaiaamun ja sunnuntaiaamun välisen vuorokauden aikana yhteensä 297 tehtävää Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi poliisi otti...

Liikenne & Rikos | Hämeen maakunnissa jäi kiinni peräti yhdeksän rattijuoppoa

Hämeen poliisilla oli 312 tehtävää perjantaiaamun ja lauantaiaamun välisen vuorokauden aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kuvaillaan tehtävämäärää normaaliksi talviviikonloppuvuorokaudeksi. – Poliisipartioita työllistivät yleisey...

Onnettomuudet | Ihminen loukkaantui vakavasti putoamisonnettomuudessa Riihimäellä

Ihminen loukkaantui vakavasti putoamisonnettomuudessa Hämeenkadulla Riihimäellä lauantaina hieman ennen aamukahdeksaa. Päivystävä palomestari Jiri Salmenoja Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kertoo, että henkilö oli pudonnut rakennuksen ikkunasta toisen rakennuksen...

Onnettomuudet | Liikenneonnettomuus aiheutti liikennehaittaa Kolmostielle Hämeenlinnassa

Aamukahdeksan jälkeen tapahtunut liikenneonnettomuus aiheutti liikennehaittaa Kolmostielle Hämeenlinnassa. Onnettomuus tapahtui Hämeenlinnan keskustan pohjoisen liittymän ja Ojoisten liittymän välisellä tieosuudella. Yksi ajokaista oli suljettu liikenteeltä. Onnettomuudesta aiheutui...

Liikenneonnettomuudet | Kahden ajoneuvon kolari Kolmostiellä Janakkalassa

Kolmostiellä Janakkalassa, noin kilometri ennen Tervakosken liittymää, tapahtui kahden ajoneuvon välinen kolari puoli kymmenen jälkeen perjantai-iltana. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyse oli kahden henkilöauton välisestä...

Liikenne & rikos | Poliisi puuttui useisiin liikennerikkomuksiin ja -rikoksiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä

Hämeen poliisin partiot puuttuivat useisiin liikennerikkomuksiin ja -rikoksiin Hämeen poliisilaitoksen alueella torstaiaamun ja perjantaiaamun välisen vuorokauden aikana. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisi määräsi...

Liikenne & kuolema | Mönkijä upposi jäihin Lopella

Mönkijä ja sen kuljettaja putosivat Vääriä-järven jäihin Lopella iltapäiväkolmen jälkeen. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markus Majuri kertoo, että henkilön oltiin havaittu ajavan järven jäällä mönkijällä...

SUH: Suomessa hukkui helmikuussa viisi ihmistä – tammi-helmikuun aikana yhdeksän

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on kerännyt ennakkotietoja, joiden mukaan helmikuussa hukkui viisi ihmistä. Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena...

Hämeen poliisia työllisti jälleen rattijuopot – kiinnijääntejä tapahtui Lahdessa, Forssassa, Heinolassa, Hämeenlinnassa, Orimattilassa ja Riihimäellä

Hämeen poliisilla oli maanantaiaamun 10. maaliskuuta ja tiistaiaamun 11. maaliskuuta välisen vuorokauden aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä yhteensä 224 tehtävää. Kiinni jäi mm. useita rattijuoppoja. Hämeen...
Mainos