Naulakadulla Tampereen Tietotalossa tapahtui vaarallisen aineen onnettomuus maanantaina aamuyhdeksän aikoihin.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että Argon-kaasupullo vapautui huonetilaan.
– Kohteessa oltiin vaihtamassa kaasusammutusjärjestelmän isoa Argon-pulloa....
Poliisi sai Pirkanmaalla tehtävän, jonka ensitiedoissa autoilijan kerrottiin ajaneen epämääräisesti.
Asiasta kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Hannu Huhta-Aho.
– Kansalainen ilmoitti epämääräisesti liikkuvasta autosta. Tavoitimme...
Kasakkamäentiellä Orivedellä tehtiin hätäilmoitus rakennuspalon vuoksi perjantaina aamukahdeksan jälkeen.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että kohteessa oli nokipalo.
– Kohteessa oli nokipalo, jossa lämmityskattilan savu oli...
Kerrostaloasunnon saunassa syttyi vaatekasa kytemään Karosenkadulla Tampereen Kaukajärvellä Annalan alueella keskiviikon vastaisena yönä 12. maaliskuuta puolenyön jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.
Päivystävä palomestari...
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on kerännyt ennakkotietoja, joiden mukaan helmikuussa hukkui viisi ihmistä. Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena...
Ruoka kärysi kerrostaloasunnossa Petäjätiellä Valkeakoskella maanantaina 10. maaliskuuta iltapäivällä puoli neljän jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.
Päivystävä palomestari kertoo, että kohteessa oli soinut...
Varastorakennus syttyi palamaan Nurmelantiellä Orivedellä sunnuntaina 9. maaliskuuta ennen iltapäiväkahta. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.
Päivystävä palomestari kertoo iltapäiväkolmen jälkeen, että kohteessa on siirrytty...
Pelastuslaitos hälytettiin Kyttäläntielle Pälkäneelle rakennuspaloepäilyn vuoksi lauantaina 8. maaliskuuta aamupäivällä ennen kello kymmentä. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.
Päivystävä palomestari kertoo, ettei rakennuspaloa ollut,...
Poliisi sai torstaina 6. maaliskuuta liikenneaiheisen tehtävän Pirkanmaalle. Sisä-Suomen poliisin vanhempi konstaapeli Hannu Huhta-Aho kertoo, että kansalainen oli ilmoittanut epävarmasta ajosta Hätäkeskukseen.
– Auto tavoitettiin...