Työkone syttyi palamaan Teollisuustiellä Keitele Groupin sahalla maanantaina aamukuuden jälkeen.
Palomestari Teemu Tenhunen kertoo, että kyseessä oli sahalinjaston työkone, jonka syttymisen työntekijät havaitsivat.
– Palon havainneet...
Vuorimäentiellä Sonkajärvellä sammutettiin sunnuntai-iltana puoli kymmenen aikoihin syttynyttä rakennuspaloa.
Päivystävä palomestari Antti Korhonen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että noin 40-neliöinen autotalli syttyi palamaan.
– Pelastuslaitoksen tullessa kohteeseen,...
Kuopiossa sijaitseva Saarijärven Sale ryöstettiin perjantaina aamupäivällä kello kymmenen jälkeen.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että mies oli tullut kauppaan ja kävellyt kassan luokse. Myyjä käveli tämän...
Poliisi on etsinyt Niuvaniemen sairaalasta karannutta 48-vuotiasta miestä.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin sunnuntaina, että Niuvaniemen sairaalassa potilaana ollut vuonna 1977 syntynyt mieshenkilö karkasi keskiviikkoaamuna puoli kuuden...
Pyhännäntiellä Kiuruvedellä tapahtui keskipäivällä puoli kahdentoista jälkeen yhden ajoneuvon liikennevahinko.
Päivystävä palomestari Antti Korhonen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo.
– Auto oli tullut...
Majoitushuoneessa syttyi tulipalo Tahkolahdentiellä entisen Nilsiän kaupungin alueella Kuopion Tahkolla lauantaina iltayhdeksän jälkeen.
Palomestari Teemu Mäkelä Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo, että palo oli pieni ja se...
Poliisilla oli takaa-ajotilanne Pohjois-Savossa Sonkajärvellä. Poliisi ei kerro tapahtuneelle ajankohtaa, mutta epäilty rikos on tuore.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin partion havainneen Sonkajärvellä autoilijan, jonka ajotyyli...
Itä-Suomen poliisi tutkii Kuopiossa torstaina 6. maaliskuuta illansuussa tapahtunutta epäiltyä väkivallantekoa.
Tilannemedian tietojen mukaan rikoksesta on epäiltynä kuntavaaliehdokkaana oleva naishenkilö, joka on ehdolla Kuopiossa. Tilannemedia...
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) on kerännyt ennakkotietoja, joiden mukaan helmikuussa hukkui viisi ihmistä. Kaksi hukkumisista tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi veteen putoamisen seurauksena...
Poliisi tutkii eteläisessä Pohjois-Savossa tapahtuneita epäiltyjä ilkivallantekoja. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Varkaudessa on rikottu peräti 14:n linja-autopysäkin laseja ympäri taajamaa.
– Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet...