Oulun kärä­jäoi­keus hylkäsi lievää vahin­gon­te­koa koskeneen syytteen, jossa vastaajaa epäiltiin liiman lait­ta­mi­sesta entisen puo­li­sonsa auto­tal­lin lukkoon. Omistaja ja todistaja sanoivat tun­nis­ta­neensa tekijän val­von­ta­vi­deolta, mutta viiden sekunnin tallenne ja muu näyttö eivät riit­tä­neet tuo­mit­se­mi­seen.

Lukko vahin­goit­tui Oulussa 21. lokakuuta 2024. Se piti murtaa, jotta auto­tal­lin ovi saatiin auki. Nykyisin 53-vuotias vastaaja kiisti olleensa paikalla ja kertoi olleensa töissä.

Tun­nis­ta­mi­nen perustui kävelyyn ja ole­muk­seen

Val­von­ta­tal­len­teella näkyi mies pois­tu­massa auto­tal­lin suunnalta. Hän näkyi muutaman sekunnin ajan vain takaa tai taka­viis­tosta. Auto­tal­lin ovi jäi kameran näkö­kul­masta kulman taakse.

Auto­tal­lin omistaja ja todistaja kertoivat olevansa varmoja tun­nis­tuk­sesta. He vetosivat käve­ly­tyy­liin, ruu­miin­ra­ken­tee­seen ja tuttuun ole­muk­seen. Omistaja oli tuntenut vastaajan yli 30 vuotta. Heidän mukaansa myös vaatteet, pipo ja kengät olivat tun­nis­tet­ta­via.

Vastaaja kiisti olevansa videon henkilö. Hän sanoi olevansa tätä huo­mat­ta­vasti pai­na­vampi, eikä ollut omistanut kuvatun kaltaisia vaatteita. Hän kiisti myös vahin­gon­teon motiivin.

Kamera ei näyttänyt itse tekoa

Kärä­jäoi­keus piti mah­dol­li­sena, että pitkään tuttu henkilö voi­tai­siin tunnistaa takaakin. Tal­len­teen lyhyys ja laatu eivät kui­ten­kaan mah­dol­lis­ta­neet objek­tii­vi­sia havain­toja vaat­tei­den tai kenkien merkeistä. Kävelyssä ei oikeuden mukaan näkynyt erityisiä tun­nis­tus­piir­teitä.

Videolta ei voinut havaita liiman lait­ta­mista lukkoon eikä var­muu­della sitäkään, että siinä näkynyt henkilö liittyi vahinkoon. Myöskään saa­pu­mi­sesta paikalle ei ollut esitetty tal­len­netta.

Vahingon arvioi­tiin aiheu­tu­neen ilta­päi­vällä, mutta se huo­mat­tiin vasta seu­raa­vana aamuna. Oikeus katsoi, että esitetyn videon näyt­töar­voon oli suh­tau­dut­tava kriit­ti­sesti.

Työ­päi­västä oli kir­jal­lista näyttöä

Vastaaja esitti työpäivän erittelyn ja palk­ka­to­dis­tuk­sen. Oikeus piti sel­vi­tet­tynä, että hän oli työs­ken­nel­lyt tapah­tu­ma­päi­vänä kahdeksan tuntia kahdessa työ­koh­teessa ruo­ka­tau­koa lukuun ottamatta.

Asia­kir­jat eivät kertoneet työn tarkkoja kel­lo­nai­koja tai ajettuja reittejä. Oikeus piti silti mah­dol­li­sena vastaajan ker­to­musta siitä, ettei hän olisi ehtinyt työpäivän aikana vaihtaa vaatteita, ajaa auto­tal­lille, vahin­goit­taa lukkoa ja palata työ­vaat­tei­siin sekä töihin.

Entisten puo­li­soi­den ero oli ollut riitainen, ja vastaaja oli aiemmin tuomittu omis­ta­jaan koh­dis­tu­neista rikok­sista. Oikeus ei kui­ten­kaan löytänyt järkevää selitystä sille, miksi hän olisi tehnyt juuri tämän vahin­gon­teon kyseisenä ajan­koh­tana. Aiemmat teot olivat tapah­tu­neet yli kaksi vuotta ennen lukon vahin­goit­ta­mista.

Koko­nai­sar­viossa vastaajan vaih­toeh­toista tapah­tu­man­kul­kua ei voitu sulkea pois riit­tä­vällä var­muu­della. Epä­sel­väksi jäänyt asia rat­kais­tiin hänen edukseen.

Syyte ja kor­vaus­vaa­ti­mus hylättiin, valtio maksaa kulut

Kärä­jäoi­keus hylkäsi lievää vahin­gon­te­koa koskeneen syytteen sekä auto­tal­lin omistajan 253 euron kor­vaus­vaa­ti­muk­sen. Todis­te­lu­kus­tan­nuk­set jäivät valtion mak­set­ta­viksi.

Valtio mää­rät­tiin kor­vaa­maan vas­taa­jalle 2 456,66 euroa oikeu­den­käyn­ti­ku­luja. Lisäksi valtio maksaa hänelle 250 euroa ansion­me­ne­tystä, 20 euroa mat­ka­ku­luja ja 25 euroa osa­päi­vä­ra­haa. Kaikille näille kor­vauk­sille mää­rät­tiin korkolain mukainen vii­väs­tys­korko 2. mar­ras­kuuta alkaen.