Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan palavaa ajoneuvoa Mäntsälän Kenkäkalliontielle tiistaina 1. syyskuuta noin vartin yli kahdeksan aamulla.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan dieselkäyttöinen koulubussi syttyi palamaan ajon aikana. Bussissa oli yhteensä 35 matkustajaa.
Kuljettajan ansiokkaan toiminnan seurauksena palo sammui ennen pelastuslaitoksen saapumista. Pelastuslaitos varmisti kohteessa, että palo oli sammunut.
Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen liikennevälinepalosta kello 08.17. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle pienen liikennevälinepalon vasteella, sille sai hälytettiin yksi pelastusyksikkö Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.





