Poliisi on tutkinut Lahden keskustassa ja Mukkulassa toiminutta epäiltyä kokaiinin levitysverkostoa. Verkoston epäillään hankkineen huumeita pääkaupunkiseudulta ja levittäneen niitä Lahden alueella vuosina 2025–2026.
Poliisi epäilee yli 12 kokaiinikilon päätyneen Lahteen
Hämeen poliisilaitoksen laaja esitutkinta on valmistumassa. Poliisi pääsi rikoskokonaisuuden jäljille omien analyysiensa ja paljastavan toimintansa avulla.

Esitutkinnan perusteella noin 200 gramman kokaiinieriä haettiin pääkaupunkiseudulta Lahteen viikon välein. Poliisin mukaan on mahdollista, että toiminnan aikana Lahteen tuotiin yhteensä yli 12 kilogrammaa kokaiinia.
Huumeita levitettiin edelleen nuorten alamyyjien välityksellä. Kokonaisuus näyttäytyy poliisin mukaan suunnitelmallisena ja ammattimaisena.
Verkostoon epäillään kuuluneen ainakin yhdeksän ihmistä
Poliisi epäilee kokaiinin levittämiseen osallistuneen ainakin yhdeksän henkilöä. He ovat valtaosin syntyneet vuosina 2004–2008, mutta nuorin epäilty on syntynyt vuonna 2010.
Epäillyt muodostivat tiiviin kaveripiirin, jonka jäseniä yhdistivät keskinäiset suhteet ja yhteydet Mukkulan alueeseen. Poliisin mukaan kaikki epäillyt ovat maahanmuuttajataustaisia.
Tutkinnan keskiössä on yksi henkilö, jonka epäillään johtaneen järjestelmällistä huumeiden hankinta- ja jakelutoimintaa.
Kokaiinia oli pakattu valmiiksi myyntiä varten
Poliisi teki tutkinnan aikana useita kotietsintöjä. Lahden keskustassa sijaitsevasta asunnosta takavarikoitiin noin 84 grammaa kokaiinia, joka oli annosteltu valmiisiin myyntipakkauksiin.
Pääepäillyn perheen asunnosta löydettiin lisäksi lähes 14 000 euroa käteistä. Poliisi epäilee rahojen olevan peräisin huumausainekaupasta.

Kokaiinia markkinoitiin erityisesti Snapchatissa ja Telegramissa. Päätelaitteista löytyneiden viestien, kuvien ja videoiden perusteella huumeita kaupattiin myyntiryhmissä ja yksityisviesteillä.
Huumausainekauppaan liittyi väkivaltaa ja muita rikoksia
Tutkinnassa havaittiin myös huumausainerikollisuuteen liittyvää oheisrikollisuutta. Poliisi tutkii erillisissä esitutkinnoissa muun muassa pahoinpitelyitä, ryöstöjä, varkauksia ja teräaseiden hallussapitoa julkisilla paikoilla.
Osalla epäillyistä on myös aikaisempia huumausainerikoksiin liittyviä rikosepäilyjä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Toni Käyhkön mukaan poliisin tavoitteena oli paljastaa epäiltyjen rikollinen toiminta sekä vähentää huumekauppaan liittyvää väkivaltaa ja muuta oheisrikollisuutta.
Kokaiinin käyttö on lisääntynyt Päijät-Hämeessä
Käyhkön mukaan kokaiinin käyttö ja sen hallussapitoon liittyvät rikokset ovat lisääntyneet Päijät-Hämeessä viime vuosina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina 3. syyskuuta julkaisemien jätevesitutkimusten mukaan kokaiinin käyttö on kasvanut voimakkaasti Suomessa. Myös Lahden seudulla kehitys on ollut selvästi nousevaa. Poliisin mukaan valmistuva esitutkinta vahvistaa tilastoista ilmenevää kehitystä.
Rikoskokonaisuuden esitutkinta siirtyy lähiviikkoina syyteharkintaan.





