TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN

TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN

Etelä-Savon liikenteessä kiinni kolme rattijuoppoa ja yksi kaahari lauantaina

Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen perusteella rattijuopot olivat vahvassa humalassa.

Itä-Suomen poliisilaitoksen partiot kohtasivat Etelä-Savon maakunnan liikenteessä kolme rattijuoppoa sekä yhden kaaharin lauantain aikana. Itä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen perusteella rattijuopot olivat vahvassa humalassa.

Rattijuopoista ensimmäinen jäi kiinni iltapäivällä Pieksämäellä, kun liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Huvilakadulla henkilöauton tarkastusta varten.

Kuljettajaksi osoittautui henkilö, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti törkeää rattijuopumusta osoittavan lukeman, eli sen tulos oli vähintään 1,20 promillea.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Toinen rattijuoppo jäi kiinni, kun poliisi sai tehtävän liikennneonnettomuudesta, jossa Suurlahdentiellä Mikkelissä oli ajettu auto ojaan alkuillasta.

Poliisi tavoitti auton lähistöltä epäillyn kuljettajan ja hänelle suoritettu puhalluskoe osoitti niin ikään törkeää rattijuopumusta osoittavan lukeman.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Kolmas rattijuoppo jäi kiinni niin ikään ulosajon vuoksi. Poliisi sai myöhään illalla ilmoituksen ulosajosta, jonka mukaan Sulkavalla auto oli ajettuna ojaan katolleen ja kuljettajan paikalla oli henkilö.

Henkilölle tapahtumapaikalla suoritettu puhalluskoe näytti myös törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Lue myös: Raju ulosajo Sulkavalla: Auto katolleen ojaan – kuljettaja jäi puristuksiin autoon ja oli osittain ulkona auton sivuikkunasta

Kaahari poliisin haaviin Mikkelissä.

Poliisi suoritti nopeusvalvontaa myöhään lauantai-iltana Viitostiellä Mikkelissä. Partio oli huomannut henkilöauton ajavan huomattavan suurella nopeudella pohjoisen suuntaan.

– Partio sai mitattua autolle nopeudeksi 134:n kilometrin tuntinopeuden, kun suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 80 kilometriä tunnissa.

Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!

Ota seurantaan

JAA ARTIKKELI

Tuoreimmat uutiset Etelä-Savosta

Mainos



Tuoreimmat uutiset Koko sivustolla

Mainos