Lahden Nastolassa tapahtui yhden ajoneuvon liikennevahinko maanantaina 23. kesäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta Lassinjoentiellä kello 11.15.
Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo, jossa henkilöauto ajautui jokeen.
– Poliisi tiedottaa asiasta, pelastuslaitoksella ei ole asiaan kommentoitavaa, Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanotaan.
Tarkka onnettomuuspaikka ei toistaiseksi ole tiedossa, sillä Googlen mukaan Lassinjoentien varressa ei ole jokea ja läheisin joki on Salajoki, joka kulkee Ruuhijärven ja Salajärven välillä.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että sivullinen oli huomannut henkilöauton joessa katollaan ja tehnyt hätäilmoituksen.
– Autosta löytyi yksi henkilö, noin 25-vuotias mies, joka oli menehtynyt. Tiedossa ei ole, milloin auto on ajautunut jokeen ja mitä ennen sitä on tapahtunut, poliisi kommentoi.
Poliisi selvittää tapahtumaa ja tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana. Asiassa ei ainakaan toistaiseksi epäillä rikosta.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, tehtävän vaste muutettiin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi, sille sai hälytyksen kuusi pelastusyksikköä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.