Oulun kärä­jäoi­keus ratkaisi Tai­val­kos­kella tapah­tu­neen eläin­suo­je­lu­ri­ko­sa­sian, jossa eläinten hoidon puutteet jatkuivat lukui­sista tar­kas­tuk­sista ja mää­räyk­sistä huo­li­matta. Hevosia ruo­kit­tiin erit­tei­den likaa­malta kar­si­nan­poh­jalta, lampaat laih­tui­vat ja sairaita eläimiä jäi ilman asian­mu­kaista hoitoa.

Vas­taa­jina olivat nykyisin 44-, 72- ja 48-vuotiaat eläinten hoidosta vastuussa olleet henkilöt. Kaikkia kolmea koskenut tekojakso ulottui hel­mi­kuusta 2021 kesä­kuu­hun 2024. Lisäksi 44- ja 72-vuotiaita syy­tet­tiin kahden kanin hoidon lai­min­lyön­neistä kesäkuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana. Kärä­jäoi­keus antoi rat­kai­sunsa syyskuun lopulla.

Eläimet otettiin hyvällä tar­koi­tuk­sella, hoitokyky ei riittänyt

Suurimman osan eläimistä omisti 44-vuotias, mutta käytännön päävastuu hoidosta oli jäänyt van­him­malle vas­taa­jalle. 48-vuotias omisti yhden hevosen, vastasi pääa­siassa raken­nuk­sen kun­nos­sa­pi­dosta ja hoiti eläimiä ajoittain. Kaikki myönsivät olleensa vastuussa eläinten hyvin­voin­nista.

Oikeu­dessa kuultu kau­pun­gi­ne­läin­lää­käri kuvasi tilan­netta sel­lai­seksi, että eläimiä haluttiin ottaa pelas­tet­ta­viksi, vaikka niiden tarpeista ei ollut riit­tä­västi tietoa, osaamista tai muita voi­ma­va­roja. Eläimiä oli liikaa hoi­det­ta­vana, ja hoitokyky heikkeni ajan myötä. Tar­kas­tuk­silla annettiin runsaasti ohjeita, joita nou­da­tet­tiin vain harvoin.

Kärä­jäoi­keus piti selvänä, etteivät vastaajat olleet hank­ki­neet eläimiä tar­koi­tuk­se­naan aiheuttaa niille kär­si­mystä. Hyvä tarkoitus ei kui­ten­kaan poistanut vastuuta tois­tu­vista lai­min­lyön­neistä.

Katon romah­dus­vaa­ran jälkeen petti toisen pito­pai­kan lattia

Hevosten karsinat olivat märkiä ja likaisia, ja eläimillä havait­tiin lan­ta­pans­sa­ria. Kun yhden pito­pai­kan katon romah­dus­vaara todettiin maa­lis­kuussa 2024, hevoset siir­ret­tiin muualle. Uudessa paikassa hevosen jalka meni lat­tia­lan­kun läpi. Lattia kor­jat­tiin myöhemmin.

Hevosten ulkoilu oli riit­tä­mä­töntä, kavio- ja ham­mas­hoi­toa oli lai­min­lyöty eikä juo­ma­vettä ollut jat­ku­vasti saa­ta­villa. Tar­kas­tuk­set osoit­ti­vat, etteivät puutteet olleet vain yksit­täi­siä poik­keuk­sia.

Lampaita ruo­kit­tiin lattialle, jolloin rehu likaantui erit­teistä. Osa lampaista oli niin laihoja, että niiden kunto oli lähellä näl­kiin­ty­mis­ra­jaa. Vuohien liian pitkät sorkat aiheut­ti­vat asen­to­vir­heitä ja kipua. Loisia jäi hoi­ta­matta useilla eläin­la­jeilla, kanoilta puuttui pehkua ja ankkojen sekä hanhien pään­kas­te­lu­vesi oli tois­tu­vasti likaista. Sairaille ankoille ei hankittu asian­mu­kaista hoitoa.

Kaneja kos­ke­vassa asiassa toinen eläimistä oli tammikuun 2025 tar­kas­tuk­sessa sai­raal­loi­sen laiha, apaat­ti­nen ja hengitti vai­val­loi­sesti. Sitä ei ollut viety ajoissa hoitoon tai lopetettu. Myös toinen kani oli erittäin laiha. Kanien ravin­nossa, ham­mas­hoi­dossa ja muussa hoidossa oli puutteita, eikä niiden pito­pai­kassa ollut mah­dol­li­suutta piiloutua.

Vastaajat vetosivat kor­jauk­siin ja huo­li­mat­to­muu­teen

44- ja 72-vuotiaat myönsivät kaneja koskevan menet­te­lyn, mutta katsoivat toi­mi­neensa törkeän huo­li­mat­to­masti. He kiistivät tahal­li­suu­den ja sanoivat yrit­tä­neensä noudattaa mää­räyk­siä.

Muiden eläinten osalta he kiistivät osan puut­teista. Heidän mukaansa kar­si­noita puh­dis­tet­tiin päi­vit­täin, ruokia annettiin asian­mu­kai­sesti, hevosia ulkoi­lu­tet­tiin ja niiden kavioita sekä hampaita hoi­det­tiin. Kanojen pehkun puut­tu­mista seli­tet­tiin käynnissä olleella sii­vouk­sella.

48-vuotias piti omaa osuuttaan vähäisenä. Hän vetosi pas­sii­vi­seen rooliinsa ja siihen, että oli korjannut oman hevosensa hoidossa havaitut puutteet ohjeita saatuaan.

Oikeus hyväksyi tar­kas­tus­ker­to­mus­ten ja eläin­lää­kä­rin todis­te­lun osoit­ta­mat lai­min­lyön­nit. Puutteita oli korjattu osittain, mutta ne uusiu­tui­vat. Kaikki kolme oli jo aikai­sem­min tuomittu vas­taa­vista eläin­suo­je­lu­ri­kok­sista, joten heidän täytyi ymmärtää toi­min­nas­taan aiheutuva kärsimys. Oikeus katsoi teot tahal­li­siksi. Pas­sii­vi­nen rooli ei poistanut yhteistä vastuuta.

Sakkojen lisäksi kaikkia eläimiä koskeva neljän vuoden pito­kielto

Kärä­jäoi­keus tuomitsi 44- ja 72-vuotiaat kahdesta eläin­suo­je­lu­ri­kok­sesta kumpikin 90 päi­vä­sak­koon. Nuoremman sakkojen yhteis­määrä on 540 euroa ja vanhemman 1 620 euroa. 48-vuotias sai yhdestä eläin­suo­je­lu­ri­kok­sesta 70 päi­vä­sak­koa, yhteensä 420 euroa. Jokai­selle mää­rät­tiin lisäksi 80 euron riko­suh­ri­maksu.

Kaikki kolme mää­rät­tiin yleiseen eläin­ten­pi­to­kiel­toon 28. syyskuuta 2030 saakka. Kielto koskee myös kissoja ja koiria, vaikka vastaajat olivat vaatineet niiden jät­tä­mistä kiellon ulko­puo­lelle. Oikeus painotti, että rat­kai­se­vaa on eläinten hyvin­vointi.

Vas­taa­jien pitämät tai omistamat eläimet tuo­mit­tiin valtiolle mene­te­tyiksi. Heille varattiin kuitenkin kuukausi tuomion anta­mi­sesta aikaa myydä tai muuten luovuttaa kiellon tar­koit­ta­mat eläimet, myös heidän hoi­dos­saan olevat muiden omistamat eläimet.

48-vuotiaan avus­ta­jalle maksetaan valtion varoista arvon­li­sä­ve­roi­neen 3 534,71 euroa. Todis­te­lu­kus­tan­nuk­sia ei aiheu­tu­nut.