Pohjois-Savon kärä­jäoi­keus hylkäsi hevosten ja ponien hoitoa sekä niiden pito­pai­kan tur­val­li­suutta koskeneen eläin­suo­je­lu­syyt­teen.

Nykyisin 48-vuotiasta naista syy­tet­tiin omis­ta­miensa eläinten hoidon lai­min­lyön­nistä Sii­lin­jär­vellä huhti–loka­kuussa 2024. Syyt­teessä oli kyse muun muassa voi­mak­kaasti ontuvasta hevosesta, kahden ponin iho-ongel­mista, laihasta hevosesta sekä tarhassa ja pihatossa havai­tuista vaa­ral­li­siksi arvioi­duista raken­teista.

Kärä­jäoi­keus ei kiistänyt tar­kas­tuk­sissa tehtyjä havain­toja eläinten oireista. Näyttö ei kui­ten­kaan riittänyt osoit­ta­maan, että nainen olisi tahallaan tai törkeästä huo­li­mat­to­muu­desta lai­min­lyö­nyt eläinten asian­mu­kai­sen hoidon.

Tuomio annettiin syyskuun lop­pu­puo­lella.

Syyttäjä vaati myös vähintään kolmen vuoden eläin­ten­pi­to­kiel­toa

Syyttäjän mukaan nainen ei ollut antanut tai hankkinut vii­py­mättä asian­mu­kaista ja riittävää hoitoa sairaille tai vahin­goit­tu­neille hevo­sil­leen.

Huhtikuun tar­kas­tuk­sessa yhdellä hevosella havait­tiin voi­ma­kasta vasemman takajalan ontumista. Kahdella ponilla oli kar­vat­to­mia ja hil­sei­le­viä ihoa­lueita, ja toisella niistä oli otsassa verestävä haavauma. Lisäksi yksi hevonen arvioi­tiin sil­mä­mää­räi­sesti ali­ra­vi­tuksi.

Pito­pai­kan tur­val­li­suutta koskenut syytteen osa liittyi beto­ni­ko­rok­keesta esiin työn­ty­vään metal­li­ra­ken­tee­seen sekä irto­nai­siin lank­kui­hin.

Syyttäjä vaati naiselle ran­gais­tuk­sen lisäksi vähintään kolmen vuoden tuotanto- ja hevo­se­läi­miä koskevaa eläin­ten­pi­to­kiel­toa. Kiellon piiriin kuuluvat eläimet vaa­dit­tiin mene­tet­tä­viksi valtiolle.

Nainen kertoi jär­jes­tä­neensä eläinten hoidon sai­raa­la­jak­so­jensa ajaksi

Nainen kiisti eläin­suo­je­lu­ri­kok­sen ja vastusti eläin­ten­pi­to­kiel­toa. Hän myönsi ponien kar­vat­to­muu­den sekä lankun ja metal­li­ra­ken­teen löy­ty­mi­sen, mutta kiisti toi­mi­neensa tahallaan tai törkeästä huo­li­mat­to­muu­desta.

Nainen kertoi olleensa keväällä 2024 ter­vey­del­li­sistä syistä yhteensä neljä viikkoa sai­raa­lassa ja myö­hem­min­kin useita kertoja poissa tilalta.

Hänen mukaansa hevosia hoitivat tuolloin hänen miehensä, äitinsä ja hevosista kokemusta omaava sisarensa. Lisäksi tallilla käyneet henkilöt olivat sopineet keskenään töiden jaosta. Nainen kertoi anta­neensa hoidosta kir­jal­li­sia ohjeita.

Hänellä oli ker­to­mansa mukaan 26 vuoden kokemus hevo­sa­lalta sekä alan kou­lu­tusta.

Ontuvaa hevosta oli hoidettu levolla ja jalan kyl­mää­mi­sellä

Naisen mukaan hänen sisarensa oli ontumisen havait­tuaan laittanut hevosen kar­si­na­le­poon, kylmännyt sen jalan sekä käyttänyt lini­ment­tiä ja pin­te­leitä. Nainen itse oli tuolloin sai­raa­lassa.

Hän kertoi ontumisen kestäneen pari päivää ja hevosen liik­ku­neen pehmeällä pohjalla hyvin.

Val­von­ta­vi­ra­no­mai­sen hank­ki­massa eläin­lää­kä­rin­tar­kas­tuk­sessa hevonen sai kipu­lää­kettä. Jat­ko­hoi­doksi mää­rät­tiin lepoa ja kipu­lää­ke­kuuri sekä suo­si­tel­tiin jat­ko­tut­ki­muk­sia.

Kärä­jäoi­keus katsoi ontumisen aiheut­ta­neen hevoselle kipua. Tapah­tu­mao­lo­suh­teet huomioon ottaen näyttö ei kui­ten­kaan osoit­ta­nut, että nainen olisi tahallaan tai törkeän huo­li­mat­to­masti lai­min­lyö­nyt asian­mu­kai­sen ja riittävän hoidon antamisen tai hank­ki­mi­sen.

Ponien otsa­haa­van kotihoito vastasi eläin­lää­kä­rin ohjetta

Ponien iho-ongelmien osalta nainen kertoi eläimiä harjatun ja niiden karvaa leikatun. Iho-oireisiin oli annettu hoitoja, ja toisen ponin otsa­haa­vaa oli puh­dis­tettu kotona.

Kärä­jäoi­keu­den mukaan otsa­haa­van hoidosta annettu kuvaus vastasi eläin­lää­kä­rin ohjeis­ta­maa hoitoa. Iho­näyt­teissä ei myöskään todettu epäiltyä päl­vi­sil­saa. Kesä­kuussa otetussa kuvassa toisen ponin karva näytti parem­pi­kun­toi­selta kuin tar­kas­tu­sa­jan­koh­dan kuvassa.

Oikeu­dessa jäi epä­sel­väksi, kuinka pitkään iho-oireet ja haava olivat olleet olemassa sekä olivatko ne aiheut­ta­neet poneille kipua tai kär­si­mystä.

Näyttö ei myöskään osoit­ta­nut, mitä muuta hoitoa olisi pitänyt antaa jo tehtyjen toi­men­pi­tei­den lisäksi. Kärä­jäoi­keus ei voinut sulkea pois sitä, että poneja oli hoidettu asian­mu­kai­sesti ja riit­tä­västi.

Laiha hevonen oli naisen mukaan palannut muualta yllä­pi­dosta

Nainen ei kiistänyt yhden hevosensa olleen laiha. Hän kertoi hevosen olleen muualla yllä­pi­dossa ja palanneen hänen tilalleen vuo­den­vaih­teessa 2023–2024 huo­no­kun­toi­sena.

Naisen mukaan hevosen ruo­kin­taan oli tämän jälkeen kiin­ni­tetty huomiota, ja se oli saanut tallin suu­rim­piin kuuluvia ruoka-annoksia.

Kärä­jäoi­keus ei voinut sulkea pois naisen kertomaa tapah­tu­main­kul­kua. Oikeuden mukaan oli mah­dol­lista, että hevosen kuntoa oltiin par­hail­laan kohen­ta­massa.

Myös tämän hevosen osalta tahal­li­nen tai törkeän huo­li­ma­ton hoidon lai­min­lyönti jäi näyt­tä­mättä.

Metal­li­tappi ja lankut pois­tet­tiin havain­to­jen jälkeen

Nainen kertoi beto­ni­ko­rok­keesta esiin tulleen metal­li­ra­ken­teen olleen noin kolmen tai neljän sent­ti­met­rin mittainen rau­ta­tappi. Se oli pal­jas­tu­nut pai­kal­laan olleen puun lii­kah­det­tua.

Hänen mukaansa tappia ei ollut näkynyt edel­li­senä päivänä. Kun eläin­lää­käri ilmoitti siitä, naisen mies poisti tapin välit­tö­mästi. Myös tarhasta löytynyt lauta pois­tet­tiin tiedon saamisen jälkeen.

Kärä­jäoi­keu­den mukaan ei ollut osoitettu, että metal­li­ra­ken­teesta tai lankuista olisi aiheu­tu­nut hevosille kipua tai kär­si­mystä. Näyttö ei myöskään riittänyt osoit­ta­maan tahal­lista tai törkeän huo­li­ma­tonta menet­te­lyä.

Oikeus piti naisen toimintaa tur­val­li­suu­den osalta jossain määrin huo­li­mat­to­mana, mutta huomautti, ettei tarhan ja pihaton raken­teita voida käy­tän­nössä valvoa joka hetki. Nainen oli ryhtynyt pois­tat­ta­maan epäkohtia saatuaan niistä tiedon.

Menet­te­lyä ei pidetty eläin­suo­je­lu­ri­kok­sena, lievänä eläin­suo­je­lu­ri­kok­sena eikä eläin­suo­je­lu­rik­ko­muk­sena.

Eläin­suo­je­lu­syyte hylättiin kokonaan

Pohjois-Savon kärä­jäoi­keus hylkäsi nykyisin 48-vuotiasta naista vastaan nostetun syytteen eläin­suo­je­lu­ri­kok­sesta koko­nai­suu­des­saan.

Naiselle ei tuomittu ran­gais­tusta. Rat­kai­sussa ei määrätty myöskään syyttäjän vaatimaa eläin­ten­pi­to­kiel­toa eikä eläimiä mene­tet­tä­viksi valtiolle.