Oulun poliisin partio kohtasi keskiviikkona 8. huhtikuuta iltayhdeksän aikoihin pakettiauton, jolla ajettiin päin punaista liikennevaloa. Poliisin pohjoisesta johtokeskuksesta kerrotaan, että autolla oltiin käännytty Kainuuntieltä Pohjantielle.
– Partio lähti seuraamaan pakettiautoa ja auto saatiin pian pysäytettyä Kuusamontielle nousevaan ramppiin kuljettajan ajaessa pois Pohjantieltä, poliisi kommentoi.
Poliisin mukaan kuljettaja paljastui ajo-oikeudettomaksi henkilöksi. Hänen epäillään myös olleen tapahtumahetkellä huumausaineen vaikutuksen alaisena. Autossa oli matkustajana toinen henkilö, jolla oli voimassaoleva etsintäkuulutus.
– Autosta löytyi tarkistuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta ja ladattu käsiase. Lisäksi matkustajana olleen henkilön hallusta löydettiin laiton kaasusumutin, poliisi jatkaa.
Poliisi toi autossa olleet henkilöt kiinniotettuina poliisin tiloihin. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta. Matkustajana ollutta henkilöä epäillään puolestaan tässä vaiheessa huumausainerikoksesta ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.
