Pelastuslaitos hälytettiin pelastamaan ihmistä puristuksista Sievintielle Kalajoelle keskiviikkona 12. elokuuta hieman puoli neljän jälkeen iltapäivällä.
Päivystävä palomestari Joona Meriläinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että henkilön jalka oli jäänyt puristuksiin painavan tolpan alle.
Raaja saatiin vapaaksi ennen pelastuslaitoksen saapumista
Pelastuslaitoksen yksiköiden ollessa matkalla tapahtumapaikalle henkilön puristuksiin jäänyt raaja saatiin vapautettua.
Tämän vuoksi pelastuslaitokselle ei ollut kohteessa enää varsinaista pelastustehtävää.
Tehtävä muuttui ensihoidon tehtäväksi. Henkilön vammojen vakavuudesta tai mahdollisesta jatkohoidosta ei ole tiedotettu tarkemmin.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta kello 15.39. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen puristuksista pelastamisen vasteella, sille sai hälytyksen kolme pelastusyksikköä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.





