Poliisilla ja pelastuslaitoksella oli tehtävä Espoon Leppävaarassa torstaina 4. syyskuuta iltapäivällä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen torstaina puoli yhden aikaan tiedon, jonka mukaan ihminen on kiivennyt rautateiden toimintaan liittyvään tolppaan.
– Pelastustehtävällä on sekä poliisin, että Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköitä. Tilanne vaikuttaa junaliikenteeseen, joka on täytynyt pysäyttää väliaikaisesti, poliisi kommentoi alkuun.
Myöhemmin poliisi kertoo, että tehtävällä olevat viranomaiset pyrkivät varmistamaan, että henkilö saadaan alas tolpasta turvallisesti.
Junaliikenteen seisahtumista lukuun ottamatta tehtävä ei vaikuttanut liikkumiseen alueella.
Kohdehenkilö oli saatu alas tolpasta viranomaisten yhteistoiminnan avulla iltapäiväkahteen mennessä ja hän oli poliisin hallussa. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi epäilee tolppaan kiivennyttä henkilöä liikenteen häirinnästä.
Poliisi ja pelastuslaitos alkoivat poistuvaan noin kello 14.15 aikaan hiljalleen tehtävältä.




