Ihmisen pelättiin olevan veden varassa pulassa Oulujoella Kolehmaisentien tuntumassa Oulussa perjantaina aamupäivällä. Tilanteeseen havahduttiin aamupäiväkymmenen jälkeen.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Kivelä kertoo, että ilmoittaja oli huomannut rannalla polkupyörän ja vaatteita, joiden omistaja ei ollut tiedossa, eikä paikalla näkynyt ketään, joille ne voisi kuulua. Tästä heräsi epäilys veden varaan joutuneesta henkilöstä.
Hetkeä myöhemmin paikalle ui pitkän matkan uintia harrastava henkilö ja haastattelun jälkeen varmistui, että rannalle jätetyt varusteet olivat hänen. Uimarilla oli mukana turvakelluke.
Pelastuslaitos muistuttaa, että rannalle varusteiden päälle kannattaa jättää lappu, josta käy ilmi varusteiden omistaja ja arvioitu paluuaika, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti tilanteen kohteessa,
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta kello 10.17. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen vesipelastustehtävän vasteella, sille sai hälytyksen viisi pelastusyksikköä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.




