Ihmistä ammuttiin kerrostalon rappukäytävässä Helsingin Töölössä

Uhri toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalahoitoon, hänellä ei ole hengenvaaraa.





Poliisilla oli usean poliisipartion poliisioperaatio Helsingin Töölössä maanantai-iltana 29. syyskuuta. Poliisin eteläisestä johtokeskuksesta kerrotaan poliisin saaneen Hätäkeskuksen kautta ilmoituksen epäselvästä väkivaltatilanteesta puoli seitsemän aikoihin illalla.

Poliisi kertoi alkuun, että paikalla oli useita poliisin partioita ja poliisi selvittää, mitä on tapahtunut. Alustavan tiedon mukaan välikohtaus oli tapahtunut sisällä kerrostalossa, Mechelininkadun alkupäässä.

Lue myös:  Ulkomaalaiskolmikko vuokrasi Porvoossa 50 000 euron kameralaitteet tekaistua kuvauskeikkaa varten ja yrittivät poistua maasta

Myöhemmin poliisi kertoo, että kerrostalossa kuultiin laukausta muistuttava ääni. Poliisi saapui nopeasti paikalle usean partion voimin.

Poliisi epäilee, että yhtä henkilöä ammuttiin. Uhri toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalahoitoon, hänellä ei ole hengenvaaraa.

– Paikalla on ollut tapahtuma-aikaan useampi ihminen, mutta vain yksi henkilö on loukkaantunut. Poliisi epäilee, että ampuminen on tapahtunut rappukäytävässä, poliisi kommentoi.

Lue myös:  Kuusi henkilöautoa kolaroi Itäväylällä Helsingissä - Aiheutti liikennehaittaa Itäväylälle

Poliisi on ottanut kiinni useamman henkilön, joiden osuutta tapahtumiin selvitetään.

Tapahtumapaikka oli eristetty, sillä poliisi suoritti tekopaikalla teknistä ja taktista tutkintaa.

Ennen iltayhdeksää poliisi kertoo, että poliisi suoritti tapahtumapaikalla naapureiden kuulemista sekä teknistä ja taktista tutkintaa. Poliisi poistui paikalta iltayhdeksän jälkeen.

– Koska esitutkinta on hyvin alkutekijöissään, asiasta ei ole toistaiseksi mahdollista kertoa enempää tutkintaa vaarantamatta, poliisi sanoo.

Lue myös:  Kaksi henkilöautoa kolaroi Kehä I:llä Helsingissä

Tilanne Mechelininkadulla oli rauhallinen, eikä siitä aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.

*Päivitetty kello 19.44: Lisätty poliisin jatkokommentteja
*Päivitetty 30.9. kello 00.44: Lisätty poliisin jatkokommentteja

Kaupalliset yhteistyöt



Tuoreimmat uutiset