
HELSINKI
Helsingissä Mäkelänkadulla oli useita viranomaisia lauantaina 11. lokakuuta keskipäivällä ja iltapäiväntaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta Teollisuuskadulle kello 11.43.
Asiasta uutisoi ainakin Iltalehti. Poliisin eteläisestä johtokeskuksesta kerrotaan IL:lle, että kyseessä oli työmaaonnettomuus, jossa ihminen oli pudonnut korkealta. Poliisin tietojen mukaan kohdehenkilö toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan.
Poliisin mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti poliisitehtävä, mutta poliisin partio oli ollut paikalla sattumalta, koska sivulliset olivat viittoneet poliisit apuun, kun onnettomuus oli tapahtunut.
Helsingin pelastuslaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen pelastaminen, muu -vasteella, sille hälytettiin yksi pelastusyksikkö Helsingin pelastuslaitokselta.