Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan rakennuspaloa Hiukanreitille Ouluun tiistaina 15. heinäkuuta iltapäiväneljän jälkeen. Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta kello 16.21.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Kivelä kertoo, ettei kohteessa ollut varsinaista rakennuspaloa, vaan tyhjillään olevan rakennuksen sisällä oli sytytetty paperia ja muuta irtaimistoa palamaan.
Ilmoittaja oli käynyt siirtämässä materiaalia kauemmas seinästä ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen. Pelastuslaitos viimeisteli sammutuksen ja varmisti, ettei palo ole levinnyt rakenteisiin.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Palon epäillään olevan tahallaan sytytetty, poliisi tutkii asiaa.
Pelastuslaitos muistuttaa, että tuhotöistä aiheutuu aina turhia vaaroja sekä kustannuksia ja seuraukset voivat olla kauaskantoisia.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.