Imatran tapahtumaviikonloppu on sujunut pääosin rauhallisesti, mutta kaahareilta ei ole vältytty

Puhallusratsioissa poliisin seulonta-alkometri värähti noin kymmenen kuskin kohdalla, mutta puhalletut lukemat jäivät alle rangaistavuusrajan. Illan aikana yksi kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ja valvonnan yhteydessä poliisi tavoitti yhden etsintäkuulutetun henkilön.

Imatran tapahtumaviikonloppu on sujunut pääosin rauhallisesti, ainakin poliisin näkökulmasta. Kaakkois-Suomen poliisin partiot suorittivat mm. tehostettua liikennevalvontaa Imatralla perjantaina 4. heinäkuuta.

Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että liikennevalvonnan yhteydessä poliisin seulonta-alkometrit värähtelivät, mutta puhalluskokeiden tulokset jäivät alle rangaistavuuden.

Poliisin mukaan puhallusratsiassa puhallutettiin perjantai-illan aikana noin 300 ajoneuvon kuljettajaa ja ajonopeuksia valvottiin niin pääteillä, kuin taajama-alueellakin. Ilta ja yö olivat kaupungilla vilkkaita, mutta merkittäviä järjestyshäiriöitä ei ollut.


– Puhallusratsioissa poliisin seulonta-alkometri värähti noin kymmenen kuskin kohdalla, mutta puhalletut lukemat jäivät alle rangaistavuusrajan. Illan aikana yksi kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan, jossa uloshengitysilman alkoholipitoisuus oli vähintään 0,53 milligrammaa litrassa. Sama kuljettaja oli liikenteessä myös ilman ajo-oikeutta. Rikokset, joista häntä epäillään, ovat törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Lisäksi poliisi sai kiinni puhallusratsian aikana yhden etsintäkuulutetun henkilön, poliisi kommentoi.

Lue myös:  Kaakkois-Suomen poliisi teki valvontaiskun lasten kyydityksiin liittyen - Kaikki autoissa matkustaneet lapset olivat turvalaitteissa juuri niin kuin pitää

Liikennepoliisi raportoi, että ylinopeuksia tien päällä oli ikävä kyllä jonkin verran. Suurin osa kuljettajista selvisi niistä sakoilla, mutta muutamalla ajokortti jäi poliisin haltuun.

– Mukana oli hurjia lukemia, esimerkiksi 147 kilometriä tunnissa alueella, jossa on 100:n kilometrin tuntinopeusrajoitus. Moottoripyöräpoliisille jäi kiinni kuljettaja, joka ajoi 173:n kilometrin tuntinopeudella satasen alueella.

Lisäksi poliisi havaitsi taajama-alueella, että kuljettajat eivät aina muistaneet huomioida jalankulkijoita riittävästi. 

Lue myös:  Kouvolan Action Parkin tapauksessa ei epäillä rikosta - Loukkaantunut lapsi voi jo paremmin

– Haluamme muistuttaa esimerkiksi siitä, että mikäli ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, on viereistä kaistaa ajavan myös aina ehdottomasti pysähdyttävä ja annettava jalankulkijoille esteetön kulku, poliisi muistuttaa.

Kuitenkin kaikkinensa perjantai sujui Imatran alueella melko rauhallisesti, eivätkä poliisin hälytystehtävien määrät poikenneet normaalista kesäviikonlopusta merkittävästi. 

Komisario Kalle Heijari kertoo katukuvassa näkyneen, että paikkakunnalla on runsaasti ihmisiä liikkeellä. Poliisin havaintojen mukaan myös päihtyneitä juhlijoita oli illan ja yön aikana keskimääräistä enemmän. Yleisilme kaupungilla on kuitenkin ollut poliisin näkökulmasta asiallinen.

Lue myös:  Uhkaus Kouvolassa: Kaupungintalo ja Kaunisnurmen koulu uhattiin räjäyttää

– Lisäksi saimme hyvää palautetta esimerkiksi puhallusratsioista ja ihmiset huomioivat muutenkin poliisin läsnäolon positiivisesti, Heijari jatkaa.

Poliisi jatkaa Imatranajojen aikaan tehostettua liikenteen valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä paikkakunnalla.

Tuoreimmat