Pelastuslaitos sai perjantaina alkuillasta puoli kuuden jälkeen tehtävän Kolmostielle Parkanoon tieliikenneonnettomuuden vuoksi.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että kyseessä oli kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.
Onnettomuus tapahtui Lamminkosken ja Vatajankylän välisellä tieosuudella. Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Pelastuslaitos ohjasi paikalla liikennettä ja liikenne kulku yhtä kaistaa pitkin onnettomuuspaikan ohi.
Mahdolliset henkilövahingot ja onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa.
Pelastulaitos sai hälytyksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 17.40. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi, sille on saanut hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä, joista kuusi Pirkanmaalta ja yksi Satakunnasta. Paikalla oli neljä pelastuslaitoksen yksikköä.