Pelastuslaitos hälytettiin kolaritehtävälle Liepeentielle Laukaaseen keskiviikkona 19. elokuuta hieman ennen kello yhtä iltapäivällä.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoi pelastuslaitoksen tiedotteessa, että kyseessä olisi ollut kahden kuorma-auton välinen nokkakolari. Palomestari korjasi myöhemmin, että kyseessä oli kaksi henkilöautoa.
Ajoneuvoissa oli yhteensä kolme ihmistä ja koira. Kaikki kolme ihmistä loukkaantuivat lievästi, ja heidät toimitettiin sairaalaan. Koira ei loukkaantunut.
Molempien autojen keulat vaurioituivat kuljettajan puolelta. Onnettomuuspaikalla työskentelee neljä pelastuslaitoksen yksikköä.
Liepeentie oli suljettu
Liepeentie oli suljettuna liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Liikenne pääsi kulkemaan noin kello 14.00 aikoihin.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 12.57. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren tieliikenneonnettomuuden vasteella, sille sai hälytyksen ainakin seitsemän pelastusyksikköä Keski-Suomen pelastuslaitokselta.
–Päivityksessä korjattu osallisena olleet ajoneuvot–





