Poliisi tutkii Helsingin Kumpulassa tiistaina 17. kesäkuuta tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen iltakymmenen aikoihin ilmoituksen puukotuksesta yksityisasunnossa.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth kertoo, että poliisi otti paikalta kiinni kolmekymppisen miehen, jonka epäillään vahingoittaneen kahta henkilöä teräaseella.
– Molemmat uhrit kuljetettiin sairaalaan. Asunnossa ei poliisin tietojen mukaan ollut tapahtumahetkellä muita, Granroth kommentoi.
Poliisi tutkii tapahtunutta tällä hetkellä kahtena tapon yrityksenä.
Tutkinnanjohtajan mukaan poliisilla ei ole tutkinnan alkuvaiheessa tapauksesta muuta kerrottavaa.