Hämeen poliisin partiot kohtasivat perjantaikeskipäivän 26. kesäkuuta ja sunnuntain vastaisen yön 28. kesäkuuta kaksi kuljettajaa Kanta-Hämeen tieliikenteessä, jotka ajoivat huomattavaa ylinopeutta henkilöautolla.
Hämeen poliisin päivystävänä tutkinnanjohtajana viikonloppuna toimiva rikoskomisario Eetu Puhakka kertoo, että kummankin autoilijan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kumpikin kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni perjantaina keskipäivällä puoli kahdentoista aikoihin, kun partio mittasi Koivusillantiellä Janakkalassa reilu 50-vuotiaan miehen kuljettamalle henkilöautolle nopeudeksi 99 kilometrin tuntinopeuden, kun kyseisellä kohdalla nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa.
Toinen kuljettaja jäi kiinni sunnuntain vastaisena yönä puoli kolmen aikoihin, kun poliisipartio mittasi valtatie 10:llä Jokioisilla reilu 20-vuotiaan naisen kuljettamalle henkilöautolle nopeudeksi 141 kilometrintuntinopeuden, kun kyseisellä tieosuudella nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa.
Pitkä ajokielto tiedossa.
Kumpaakin kuljettajaa odottaa pitkä ajokielto, sillä Suomessa törkeään liikenneturvallisuuteen syyllistyvä määrätään ajokorttilain mukaan vähintään kolmeksi kuukaudeksi ajokieltoon. Uusijalle kesto on vähintään puoli vuotta.
Ajokieltojen kestot kuitenkaan harvoin jäävät lain mukaisiin vähimmäispituuksiin, sillä poliisi noudattaa valtakunnallista liukumataulukkoa, jossa on määritetty pituudet rikosnimikekohtaisesti.
− Ajokiellon pituus perustuu törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen osalta käräjäoikeuden määräämään rangaistusseuraamukseen, joka on joko päiväsakkoja tai vankeutta. Esimerkiksi 60:n päiväsakon rangaistusseuraamus tarkoittaa käytännössä keskimäärin kuuden kuukauden mittaista ajokieltoa ensikertalaiselle. Ajokielto voidaan määrätä enintään viiden vuoden määräajaksi, poliisi sanoo.
Ajokiellon pituuden lisäksi monet kuljettajat yllättyvät asian käsittelyyn tarvittavan prosessin kestosta. Kun kyseessä on törkeä ajokieltorikos, käsitellään rikosasia poikkeuksetta tuomioistuimessa. Käräjäoikeuden käsittelyä edeltävät poliisin suorittama esitutkinta ja syyteharkinta.
− Niin sanotuissa tyyppitapauksissakin rikosprosessi voi kestää herkästi useita kuukausia, pahimmillaan jopa yli vuoden, poliisi valistaa.





