Kokkolantiellä entisen Himangan kunnan alueella Kalajoella tapahtui liikennehaittaa aiheuttanut liikenneonnettomuus keskiviikkona 12. maaliskuuta iltapäiväkolmen jälkeen. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren tieliikenneonnettomuuden vasteella.
Onnettomuus tapahtui Järvelän ja Himangan välisellä tieosuudella noin kaksi kilometriä Himangalta Kalajoen suuntaan.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joose Veteläinen kertoo, että kyseessä oli kahden henkilöauton peräänajokolari, jossa molemmat ajoneuvot päätyivät ojaan. Ajoneuvoista toinen jäi katolleen ojaan.
– Pelastuslaitos avusti ajoneuvon kuljettajan ulos autosta. Molemmissa ajoneuvoissa oli vain kuljettajat, jotka kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan.
Etelään menevä kaista jouduttiin sulkemaan liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Liikenne palautui normaaliksi noin kello 16.45.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 15.23. Tehtävälle sai hälytyksen kolme pelastusyksikköä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Lisäksi kohteessa oli kaksi ensihoidon yksikköä ja poliisi.