TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN



TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN




Katolla ollut nuori henkilö aiheutti pelastuslaitokselle pelastustehtävähälytyksen Jalasjärvelle

Nuori oli tullut puhuttamalla alas.

JAA ARTIKKELI

Katolla ollut nuori henkilö aiheutti pelastuslaitokselle pelastustehtävähälytyksen Tenavatielle entisen Jalasjärven kunnan alueelle Kurikkaan aikaisin keskiviikkona. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä kello 04.26.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos tiedottaa asiasta ja kertoo, että nuori oli tullut puhuttamalla alas.




– Pelastuslaitoksella ei ole muuta tiedotettavaa asiasta.

Tehtävälle sai hälytyksen Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta yhteensä neljä pelastusyksikköä.

Lisää uutisia Etelä-Pohjanmaan alueelta:

Kalajärvi Beach murron kohteena Peräseinäjoella – neljä tekijää tallentui kameraan.

Pohjanmaan poliisi tutkii Kalajärventiellä entisen Peräseinäjoen kunnan alueella Seinäjoen Kalajärvellä tapahtunutta omaisuusrikosta. Rikos tapahtui maanantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea.

Asiasta kertoo Tilannemedian toimitukselle Kalajärvi Beach Oy:n yrittäjä Tuula Jaskari.

Yrittäjän mukaan asialla oli valvontakameranauhojen perusteella viisi henkilöä. Näistä neljä tallentui valvontakameraan, yksi odotti pakettiautossa.

– Saivat saaliikseen ainakin isohkon määrän alkoholipitoisia juomia ja käteistä rahaa useamman sadan euron edestä, yrittäjä avaa saalista.

Yrittäjä arvioi viisikon olleen liikkeellä vuokratulla pakettiautolla. Valvontakameranauhojen perusteella tekijät ovat joko alakäisiä tai nuoria aikuisia.

Yrittäjä kertoo, ettei tapahtunut vaikuta ravintolan aukioloaikoihin vappuna, eikä tulevana viikonloppuna.

Pohjanmaan poliisilaitokselta vahvistetaan tapahtunut. Poliisi tutkii tapausta varkautena. Jos näit Kalajärven alueella asiaan liittyen jotain tai sinulla on tietoja tapahtuneesta, voit ilmoittaa niistä Pohjanmaan poliisille joko soittamalla Pohjanmaan poliisin vihjepuhelinnumeroon 0295 415 501 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.

Seinäjoen keskustassa sijaitsevan ravintolan kohdepoistokanavassa paloi.

Koulukadulla Seinäjoen keskustassa syttyi perjantaina iltapäiväkahden aikoihin rakennuspalo. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 13.34.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Tilannemedian toimitukselle valpas silminnäkijä kuvien kera. Kuvien perusteella palo oli rakennuksen kattorakenteissa tuuletuskanavassa. Kanavan ilmanvaihtoaukko oli tulessa.

Silminnäkijän mukaan kyseisessä rakennuksessa toimii ainakin Holy Smoke -ravintola. Ravintola päivittää sosiaalisessa mediassa, että ravintola on toistaiseksi suljettu teknisistä syistä.

Tilannekuvaa palopaikalta
Tilannekuvaa paikalta. LUKIJAN KUVA

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan palon olleen ravintolassa kohdepoistokanavassa.

Palo oli sammutettu puoli kolmeen mennessä.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on hälytetty tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille on saanut toistaiseksi hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä.

Autotalli tuhoutui tulipalossa Alavudella.

Autotalli syttyi palamaan Sillintiellä Alavuden Vetämäjärvellä lauantaina iltapäiväkahden jälkeen. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 14.16.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joona Övermark kertoo pelastuslaitoksen tiedotteessa, että autotalli tuhoutui tulipalossa, ja että pelastuslaitos esti leviämisen asuinrakennukseen.

– Noin 100 neliön kokoinen autotalli varastoineen, autoineen ja irtaimistoineen tuhoutui kokonaan. Siinä noin 8–10 metrin päässä oli asuinrakennus ja pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen sinne, Övermark kommentoi Yle Uutisille.

Pelastuslaitoksen alustava arvio on, että palo sai alkunsa tulitöistä, eli mahdollisesta hitsaamisesta.

Talon asukas yritti alkusammutusta, mutta palo oli päässyt jo leviämään, eikä se enää onnistunut. Hän altistui savulle ja hänet tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta. Hän selvisi ilman vammoja.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä.

Nuorta lapualaismiestä epäillään Seinäjoella tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä sekä törkeästä pahoinpitelystä.

Pohjanmaan poliisi tutkii Seinäjoella tällä viikolla tapahtunutta vakavaa väkivaltarikoskokonaisuutta. Asia selviää Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden pakkokeinoistuntolistoista.

Poliisi epäilee vuonna 2003 syntynyttä lapualaismiestä törkeästä ryöstöstä sekä törkeästä pahoinpitelystä, jotka tapahtuivat tiistaina Seinäjoella.

Tilannemedian toimitukseen tihkuu tietoa, että epäillyn kiinniotto tapahtui torstaina.

– Aseman viereisestä kerrostalosta oli haettu rautoihin laitettuna tänään, silminnäkijä kertoi.

Silminnäkijä kertoi asiasta Tilannemedian toimitukselle torstaina nimen kanssa ja kyseinen nimi täsmää rikoksesta epäiltyyn.

Käräjäoikeus määräsi vuonna 2003 syntyneen miehen vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä edellä mainittuihin rikoksiin.

TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!

Ota seurantaan




Tuoreimmat uutiset Etelä-Pohjanmaalta




Sivuston tuoreimmat uutiset

Mainos