Poliisi tutkii Siilinjärvellä sunnuntaina 8. kesäkuuta keskipäivällä tapahtunutta törkeää väkivaltarikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Kuiluntiellä sijaitsevassa kaupassa tapahtui ryöstö.
– Poliisi sai sunnuntaina puolenpäivän aikoihin ilmoituksen ryöstöstä. Hätäkeskusilmoituksen mukaan kaksi miestä oli anastanut kaupasta neljä olutlaatikkoa fyysistä väkivaltaa käyttämällä ja teräaseella uhkaamalla, poliisi kommentoi.
Tekijät olivat poistuneet kaupasta Tarinaharjun suuntaan, jossa heitä seurannut vartija otti toisen kiinni ja luovutti tämän paikalle saapuneelle poliisipartiolle. Toisen kaupasta paenneen ryöstäjän poliisi otti kiinni Siilinjärvellä iltapäiväkahden aikoihin.
Kaupassa olleiden ryöstäjien lisäksi poliisi on ottanut kiinni useita tähän kaupparyöstöön epäiltyjä eri puolilla Siilinjärveä.
Poliisi sanoo, ettei se valitettavasti voi antaa lisätietoja tapahtuneesta tutkinnan tässä vaiheessa.