Kerrostalohuoneisto syttyi palamaan Otakaarella Espoon Otaniemessä lauantaina 15. helmikuuta aamulla puoli kuuden aikoihin. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.
– Asunnosta pelastettiin yksi henkilö, joka toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkohoitoon. Pelastuslaitos sammutti palon, tuuletti asunnon sekä varmisti tilat, kertoo päivystävä palomestari.
Pelastuslaitos poistui kohteesta ja luovutti kohdeasunnon kiinteistönhoidolle aamukuuden jälkeen.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa, poliisi tutkii sitä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on kirjannut tapahtuneesta ilmoituksen palonsyyntutkintana.
– Tulipalon syttymissyyn selvittämiseksi poliisi on tehnyt paikalla teknistä paikkatutkintaa sekä tulee kuulemaan paikalla olleita osallisia ja todistajia. Alustavan arvion mukaan palo on alkanut liedeltä, poliisi kommentoi.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 05.34. Tehtävälle hälytettiin yhteensä kahdeksan pelastusyksikköä, joista kuusi Länsi-Uudeltamaalta ja kaksi Helsingistä.