Kirkkonummella on aiheutettu metsästäjille tuhansien eurojen vahingot ilkivallalla

Mikäli tiedät kyseisistä vahingonteoista jotain, pyytää poliisi välittämään mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksista sähköpostitse.





Tilannemedia on uutisoinut tämän vuoden alkukeväänä vahingonteoista, jotka olivat kohdistuneet Espoossa ja Kauniaisissa sijaitseviin metsästystorneihin. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että loppukesän aikana metsästystorneja tai niihin liittyviä rakenteita on rikottu Kirkkonummella.

Rikosylikonstaapeli Jari Saarelainen Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että esimerkiksi elokuun alkupuolella Kirkkonummella rikottiin samassa paikassa peurankyttäyskoppi, hirvitorni sekä eläinten ruokinta-automaatti.

– Rakenteet olivat tukevat, joten rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja, Saarelainen arvelee.

Lue myös:  Suuri rakennuspalohälytys Kirkkonummella - Parvekkeelta alkanut palo levisi huoneistoon

Kirkkonummen alueella on hajotettu myös useampia muita metsästystorneja.

– Poliisi muodostaa vielä tapauksista kokonaiskuvaa. Vahinkojen suuruuden arvellaan liikkuvan kussakin tapauksessa tuhansissa euroissa. Tutkimme tapauksia vahingontekoina, Saarelainen sanoo.

Mikäli tiedät kyseisistä vahingonteoista jotain, pyytää poliisi välittämään mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksista sähköpostitse Länsi-Uudenmaan poliisin vihjesähköpostiosoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet