Tilannemedia uutisoi eilen perjantaina 14. helmikuuta vakavasta liikenneonnettomuudesta Kuutostiellä Kiteellä. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.
– Onnettomuus tapahtui 80:n kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella Särkijärven kohdilla. Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä kolme henkilöä, jotka kuljetettiin ensihoidon toimesta päivystykseen, kertoo päivystävä palomestari Ismo Kiiala.
Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikkaa usean pelastusyksikön voimin noin puolentoista tunnin ajan. Pelastuslaitos joutui katkaisemaan liikenteen ja kiertotie järjestettiin kulkemaan Tohmajärven kautta. Tie oli poikki pitkälle iltaan saakka.
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 17.34. Tehtävälle hälytettiin Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta yhteensä kuusi pelastusyksikköä. Tehtävälle osallistui pelastushenkilöstöä Joensuun, Kiteen sekä Tohmajärven pelastusasemilta.
Lauantaina 15. helmikuuta iltapäivällä Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan onnettomuudesta.
– Henkilöautossa, joka ajoi etelän suunnasta kohti Joensuuta, oli yksi henkilö. Etelän suuntaan ajaneessa henkilöautossa oli kaksi henkilöä. Poliisi selvittää esitutkinnassa, miksi ajoneuvot törmäsivät, poliisi kommentoi.
– Etelän suuntaan ajanut ajoneuvo sinkoutui törmäyksen voimasta ulos tieltä. Toinen ajoneuvo jäi ajokaistoille. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä pahoin etuosastaan. Kaikki autoissa olleet henkilöt kuljetettiin sairaalaan. Etelän suuntaan ajaneen auton kuljettaja menehtyi myöhemmin törmäyksessä saamiinsa vammoihin.
Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja vammantuottamuksena.