Kokkolassa oli keskiviikkoiltana poliisioperaatio, joka liittyi vakavaan väkivallantekoon. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen Hätäkeskuksen välittämänä ilmoituksen ennen iltayhdeksää, jonka mukaan henkilöä oli ammuttu.
– Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita. Paikan päällä poliisi tapasi vakavasti loukkaantuneen henkilön, jolle annettiin ensiapua. Uhri kuljetettiin sairaalaan, jossa hän menehtyi saamiinsa vammoihin, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tony Rauma.
Tutkinnanjohtajan mukaan epäilty rikos tapahtui keskustan tuntumassa sijaitsevalla omakotitalo-alueella. Rikoksesta epäilty, keski-ikäinen mies ampui keski-ikäistä naista sillä seurauksella, että hän menehtyi myöhemmin sairaalassa. Teko tapahtui kadulla.
Poliisi otti väkivallanteosta epäillyn miehen kiinni nopeasti tapahtuman jälkeen.
– Osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan, mutta eivät olleet läheisiä. Poliisi ei tutkinnallisista syistä ota kantaa motiiviin.
Tutkinnanjohtajan mukaan julkisuudessa on liikkunut tapahtumaan liittyen virheellisiä tietoja.
– On tärkeää, että tiedonlähteet ovat luotettavia ja että tapahtumista ei levitetä huhuja tai oletuksia.
Poliisi tutkii tapahtumaa rikosnimikkeellä murha. Rikoksesta epäilty on tarkoitus esittää vangittavaksi perjantain aikana.
*Muokattu kello 16.13: Lisätty tutkinnanjohtajan jatkokommentit
TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!