Suomen luetuin tilanne- ja rikosmedia


Kuolema | Salossa kadonnut mies on löytynyt kuolleena

Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä.

Tilannemedia on aiemmin uutisoinut poliisin etsivän viime marraskuussa kadonnutta noin 45-vuotiasta miestä. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin, että mies nähtiin viimeiseksi Salon keskustassa 11. marraskuuta.

Poliisi suoritti asiassa tutkinnallisia toimia, minkä lisäksi miestä etsittiin joulukuussa myös keskusta-alueella. Lisäksi poliisi pyysi Salon keskustan alueen asukkaita tarkistamaan omat pihansa ja mahdolliset piharakennukset.

Tänään keskiviikkona Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan miehen löytyneen. Hänet löydettiin menehtyneenä.

Lue myös:  Kaksi noin 30-vuotiasta miestä tunkeutui iäkkään ihmisen kotiin Kankaanpäässä - Anastivat auton

Poliisin mukaan kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

– Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä. Jatkamme asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä asiasta tiedoteta enempää.

NÄITÄ LUETAAN JUURI NYT



Tuoreimmat uutiset