Laajakoskentien tuntumassa Kotkassa on suoritettu vesistöetsintää. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta maanantaina 23. helmikuuta kello 15.17.
Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin maanantaina, että ihmisen epäillään pudonneen Kymijoen jäihin.
– Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat epäillyllä putoamispaikalla etsintää, mutta henkilöä ei löydetty. Viranomaiset tulevat jatkamaan etsintöjä kadonneen löytämiseksi, poliisi kommentoi.
Tapauksessa ei epäillä rikosta. Poliisi sanoi maanantaina, että tapahtuneen tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan tiistaina 24. helmikuuta.
Keskiviikkona 25. helmikuuta Kaakkois-Suomen poliisilaitos tulee asiasta uudelleen julki. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, ettei miestä ole vielä löydetty. Mies putosi jäihin Korkeakoskenhaaran kohdalla.
– Poliisi sai tiedon epäillystä jäihin putoamisesta maanantaina. Ilmoituksen mukaan henkilö oli ollut tekemässä avantoa, päätynyt veteen ja jään alle. Ilmoituksen oli tehnyt kadonneen läheinen, poliisi kommentoi tuoreeltaan.
Poliisin mukaan tapahtumapaikalla on kova virtaus.
Poliisi jatkaa kadonneen etsintää mahdollisuuksien mukaan. Paksu jää kuitenkin vaikeuttaa etsintöjen tekemistä.
Jäihin pudonnut henkilö on paikkakuntalainen vanhempi mies.
Pelastuslaitos hälytettiin maanantaina tehtävälle ihmisen vesipelastustehtävän vasteella, sille sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä.
