Liperin Heposelällä tapahtui moottorikelkkaonnettomuus

Kalamiehet olivat liikkuneet jäällä moottorikelkoilla ja toinen ajoi kelkan railoon sillä seurauksella, että kelkka upposi tuulilasia myöten jäihin.

Liperin Heposelällä tapahtui moottorikelkkaonnettomuus puoli kahden aikoihin iltapäivällä. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle neljän pelastusyksikön vahvuudella.

– Kalamiehet olivat liikkuneet jäällä moottorikelkoilla ja toinen ajoi kelkan railoon sillä seurauksella, että kelkka upposi tuulilasia myöten jäihin. Kuljettaja pääsi kelkan päälle odottelemaan apua ja kalakaveri teki hätäilmoituksen, kertoo pelastusryhmänjohtaja Tero Kakkinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta tapahtunutta onnettomuutta.

– Pelastuslaitoksen kelkkapartio lähti Pekkalan pelastusasemalta kohteeseen varustautuneena kelkan vinssaukseen ja kelkka kuljettajineen saatiin tukevalle jäälle. Kalamiehet toimitettiin mantereelle ja uponnut kelkka hinattiin myös lähtörantaan. 

Kakkisen mukaan railo oli lähes kymmenen metrin levyinen ja oli riitteessä, joka hämäsi kelkkailijan ajamaan sulaan kohtaan.

– Jos jäällä on epämääräisen näköisiä harjanteita tai jään kohoamisia, niin oletettavaa on, että lähistöllä on myös railoja, jotka ovat vaarallisia alueita. Railo voi syntyä myös ilman jään kohoamista, joten tarkkaavaisuutta jäällä kulkijoille. Naskalit ja pelastautumispuku ovat oivia varusteita jäällä liikkujille, hän opastaa.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen maastoliikenneonnettomuudesta kello 13.30.

Ottamalla haltuun Tilannemedian WhatsApp-kanavan sekä Facebook-sivun, pysyt ajan hermolla, mikäli tiedonjanosi koskee poliisin ja pelastuslaitoksen tehtäviä.

JAA ARTIKKELI:

Infoa:

Osta laadukasta ja näyttävää näkyvyyttä: mediamyynti(a)tilannemedia.fi

Oliko uutisessa virhe? Pyydä oikaisua: oikaisut(a)tilannemedia.fi

Lähetä juttuvinkki tai tilannekuva / -video: toimitus(a)tilannemedia.fi

Mainos

Tuoreimmat uutiset

Mainos



Lisää tuoreimpia uutisia

Mainos