Uutiset pelastuslaitoksen tehtävistä
ja poliisin operaatioista

Lisätietoa Jyväskylän tapauksesta – Ihminen jäi jyrän alle ja menehtyi

Poliisin mukaan tilanteessa mukana olleille on tarjottu kriisiapua.





Pelastuslaitos hälytettiin pelastamaan ihmistä puristuksista Kinkovuorentielle Jyväskylään torstaina 17. heinäkuuta aamupäivällä puoli kymmenen jälkeen. Pelastuslaitos sai hälytyksen ihmisen pelastamisesta kello 09.37.

Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että tehtävälle osallistui myös poliisi. Poliisi kertoi poliisin olevan paikalla selvittämässä tilannetta, ja että kyse oli onnettomuudesta.

Tehtävästä ei ollut vaaraa sivullisille.

Myöhemmin Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että työmaan työntekijä oli ajautunut puristuksiin jyrän takapyörän alle ja hän menehtyi tapahtumapaikalle.

Lue myös:  Ylöjärvellä tapahtuneessa rajussa kolarissa menehtyi yksi ihminen

Poliisin mukaan tilanteessa mukana olleille on tarjottu kriisiapua.

Kinkovuorentien toinen kaista oli suljettuna tapahtumien selvittelyn vuoksi.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä muun muassa silminnäkijöiden kuulusteluin ja teknisen tutkinnan menetelmin.

Poliisi tutkii asiaa ja selvittää mahdollista työtapaturmaa / työturvallisuusrikosta.

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle ihmisen pelastaminen puristuksista -vasteella, sille on saanut hälytyksen viisi pelastusyksikköä Keski-Suomen pelastuslaitokselta.

Lue myös:  Henkilöauto päätyi kyljelleen ojaan Jämsässä - Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa
*Päivitetty kello 12.53: Lisätty poliisin jatkokommentteja

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet