Tilannemedia uutisoi lauantaina 4. huhtikuuta poliisioperaatiosta Lapualla, jossa poliisi suoritti lauantaina aamupäivällä kiinniottoja sekä kotietsintöjä ainakin Lapuan keskustan alueella vanhan meijerin luona sekä Välilässä.
Poliisin mukaan kyse oli Lapualla perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä.
– Kolme ihmistä on otettu kiinni epäiltynä rikoksesta. Tehtävät eivät ole aiheuttaneet vaaraa ulkopuolisille, poliisi kommentoi.
Poliisi vaati keskiviikkona 8. huhtikuuta pidettävässä pakkokeinoistunnossa vangittavaksi yhteensä neljää henkilöä. Neljättä, vuonna 1990 syntynyttä mieshenkilöä epäiltiin huumausainerikoksesta sekä oikeudessa kuultavan uhkaamisesta, kahta henkilöä, vuonna 2010 syntynyttä poikaa ja vuonna 2006 syntynyttä miestä törkeästä ryöstöstä, ja vuonna 2001 syntynyttä miestä avunannosta törkeään ryöstöön.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan Tilannemedialle, että vuonna 2010 syntyneen pojan vangitsemisvaatimus peruutettiin ja hänet vapautettiin ennen käsittelyä. Muut rikoksesta epäillyt vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Tilannemedian tietojen mukaan kahdella vangitulla on viime vuosilta raju rikoshistoria liittyen etenkin ryöstörikoksiin. Vuonna 2010 syntynyt poika ja vuonna 2001 syntynyt mies ovat veljeksiä.
Käräjäoikeus määräsi asiassa syytten nostamisen määräpäiväksi 21. toukokuuta.
