Lisätietoa poliisin etsimästä suurperheestä – Isän omistama auto on löytynyt Pedersörestä

Perheen isän omistama auto on löytynyt Pedersörestä viime viikolla. Auto oli viety säilytykseen perheen tuttavan luokse viime vuoden toukokuussa.

Tilannemedia on muutamasn otteeseen uutisoinut poliisin etsivän kadonnutta pohjalaisperhettä, joka ei varsinaisesti ole ”kadonnut”, vaan joka piileskelee viranomaisilta. Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, ettei perhettä ole vielä löydetty.

Pohjanmaan poliisilaitos on pitänyt median sekä tätä kautta myös kansalaiset hyvin ajan tasalla tilanteesta. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tony Rauma on mm. kertonut, että tutkinta perheen löytämiseksi etenee edelleen aktiivisesti, ja että poliisi tutkii vihjeitä tällä hetkellä tarkemmin ja tulee tekemään uusia etsintöjä.

Lue myös:  Henkilöauto törmäsi suteen Maalahdessa - Susi menehtyi

Keskiviikkona 18. kesäkuuta Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on löytänyt perheen isän omistaman auton ja siihen liittyviä tutkimuksia on tehty. Poliisi saa vihjeitä yhä päivittäin ja tutkinta jatkuu.

– Perheen isän omistama auto on löytynyt Pedersörestä viime viikolla. Auto oli viety säilytykseen perheen tuttavan luokse viime vuoden toukokuussa. Autoon on tehty tutkimustoimenpiteitä osana esitutkintaa, kertoo rikoskomisario Tony Rauma.

Lue myös:  Sikoja kuljettanut rekka suistui tieltä Jalasjärvellä - Useita sikoja menehtyi ja loukkaantui, poliisi joutui lopettamaan loukkaantuneet siat

Rauma sanoo, ettei poliisi kommentoi tutkimusten tuloksia.

Poliisin mukaan esitutkinta jatkuu edelleen aktiivisena. Tällä hetkellä poliisi tarkastaa tarkemmin muutamaa tutkinnan kannalta merkityksellistä vihjettä.

Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä ja havainnoista ja muistuttaa, että kaikki havainnot voivat olla tärkeitä. Vihjeitä voi edelleen toimittaa poliisille sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.

Tuoreimmat