Tilannemedia uutisoi aiemmin Lounais-Suomen poliisin tutkivan henkirikosta, joka tapahtui Turun Haritussa tiistaina 3. maaliskuuta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin poliisin saaneen kello 11.35 kotihälytystehtävän.
Poliisin mukaan yksityisasunnosta löytyi kuollut ihminen, jonka epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi.
– Poliisi otti lyhyiden etsintöjen jälkeen teosta epäillyn henkilön kiinni tapahtumapaikan lähistöltä. Sivullisille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa, ja poliisin toiminta kohteessa on nyt päättynyt, poliisi jatkoi.
Poliisi alkoi tutkimaan asiaa epäiltynä tappona. Rikoksesta epäilty ja asianomistaja tunsivat toisensa.
Perjantaina 6. maaliskuuta Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut teosta epäillyn 43-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tappoon perjantaina. Mies on naisen entinen puoliso.
– Epäilty teko tapahtui yksityisasunnossa. Poliisi löysi asunnosta väkivallan seurauksena menehtyneen nelikymppisen naisen. Poliisi otti lyhyiden etsintöjen jälkeen teosta epäillyn 43-vuotiaan miehen, naisen entisen puolison, kiinni Ilpoisista. Asunnossa oli tapahtumien aikaan myös alaikäinen perheenjäsen, jonka epäillään joutuneen tilanteessa miehen pahoinpitelemäksi, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisista kertoo.
Järvenpää toteaa, että uhri kuoli fyysisen väkivallan sekä teräaseen käytön seurauksena, mutta tarkempaa tekotapaa poliisi ei voi vielä tutkinnallisista syistä avata.
– Poliisi on esitutkinnassa selvittänyt tapahtumia kuulusteluin sekä suorittanut teknistä tutkintaa. Koska kuulusteluja on vielä suorittamatta, ei poliisi voi avata tapahtumia vielä tarkemmin. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan parin viikon kuluttua, Järvenpää jatkaa.
