Puurakenteisen luhtitalon toisen kerroksen asunnon parvekkeella syttyi tulipalo Järvenpäässä sunnuntain vastaisena yönä hieman ennen puoltayötä. Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta Torpantielle tuli kello 23.58.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki kertoo ohikulkijan havainneen liekkejä asunnon parvekkeella.
Palomestarin mukaan parvekkeella olleet nuoret olivat saaneet palon sammumaan heti alkuunsa, eikä pelastuslaitoksen tullessa kohteeseen paloa enää kohteesta löytynyt. Syttynyt kohde vaikutti ilmoittajan mukaan grilliltä.
– Pelastuslaitoksen yksi yksikkö tarkasti alueen ja mitään paloon viittaavaa ei kuitenkaan löytynyt.
Palomestari muistuttaa, että grillaamisessa tulee aina noudattaa varovaisuutta ja huomioida esimerkiksi taloyhtiön säännöt parvekkeella grillaamisesta.
Tehtävälle sai hälytyksen seitsemän pelastusyksikköä. Tilanteen selvittyä suuri osa yksiköistä peruttiin heti aluksi.