Malmin rautatieasemalla Helsingissä tapahtui keskiviikkona 3. syyskuuta aamukahdeksan jälkeen raideliikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta kello 08.10.
Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli henkilövahinko raideliikenteessä. Pelastuslaitos kertoi tiedotusvastuun olevan asiassa poliisilla.
Helsingin poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta, mutta Ilta-Sanomat tietää kertoa, että aikunen ihminen putosi junan ja asemalaiturin väliin, kun hän oli pyrkinyt junaan ovien ollessa jo kiinni. Juna oli lähtenyt liikkeelle, jolloin hän oli pudonnut junan ja laiturin väliin sekä ajautunut siitä osittain junan alle.
IS lainaa STT:n tietoja, joiden mukaan henkilö loukkaantui tilanteessa ja hänet kuljetettiin sairaalaan.
Poliisi sanoo STT:lle selvittävänsä onnettomuuden syytä ja sitä, onko tapauksessa syytä epäillä rikosta.
Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren raideliikenneonnettomuuden vasteella, sille sai hälytyksen enimmillään neljä pelastusyksikköä Helsingin pelastuslaitokselta.





