Matkapuhelin rätisi ja savusi Joensuun Rantakylässä – asukas toimi asiassa oikeaoppisesti

Asukkaan oikeaoppisten toimien myötä puhelin ei ehtinyt sytyttää tulipaloa ja vahingot rajoittuivat rikkoontuneeseen puhelimeen ja käryn hajuun.

Matkapuhelin alkoi käryämään Tuulentiellä Joensuun Rantakylässä sijaitsevassa asunnossa aikaisin lauantaiaamuna 1. maaliskuuta ennen kello kuutta. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle automaattisen palohälytyksen vasteella.

Päivystävä palomestari Jani Nevalainen kertoo, että pelastuslaitos sai matkalla kohteeseen tiedon, että matkapuhelin on kärynnyt.

– Pelastushenkilöstön mentyä paikalle, oli tiloissa käryä, mutta ei tulipaloa. Asukas oli herännyt ja havainnut matkapuhelimen rätisevän ja savuavan.

Asukas oli siirtänyt puhelimen tiskialtaaseen ja upottanut sen veteen.

– Asukkaan oikeaoppisten toimien myötä puhelin ei ehtinyt sytyttää tulipaloa ja vahingot rajoittuivat rikkoontuneeseen puhelimeen ja käryn hajuun.

Puhelin ei ollut latauksessa tapahtuman sattuessa. 

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen automaattisesta palohälytyksestä kello 05.52. Tehtävälle osallistui pelastushenkilöstöä Noljakan ja Pekkalan pelastusasemilta.

Ottamalla haltuun Tilannemedian WhatsApp-kanavan sekä Facebook-sivun, pysyt ajan hermolla, mikäli tiedonjanosi koskee poliisin ja pelastuslaitoksen tehtäviä.

JAA ARTIKKELI:

Infoa:

Osta laadukasta ja näyttävää näkyvyyttä: mediamyynti(a)tilannemedia.fi

Oliko uutisessa virhe? Pyydä oikaisua: oikaisut(a)tilannemedia.fi

Lähetä juttuvinkki tai tilannekuva / -video: toimitus(a)tilannemedia.fi

Mainos

Tuoreimmat uutiset

Mainos



Lisää tuoreimpia uutisia

Mainos