Poliisi hälytettiin henkeen ja terveyteen liittyvälle tehtävälle Espoon Leppävaaraanjuna-aseman läheisyyteen maanantaina 6. heinäkuuta kello kymmenen aikoihin.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisin tietojen mukaan noin 25-vuotias sekavasti käyttäytynyt mies oli sytyttänyt junassa savukkeen hieman ennen junan pysähtymistä laiturille. Paikalla oli järjestyksenvalvojia, jotka olivat huomanneet tilanteen.
– Tämän hetken tietojen mukaan järjestyksenvalvoja oli kehottanut miestä poistumaan junasta ja laiturialueelta sekavan käytöksen vuoksi. Kun järjestyksenvalvoja lähestyi miestä, epäillään miehen lyöneen häntä ohimoon vapaalla kädellään, jossa oli täysi oluttölkki, poliisi kommentoi tilannetta.
Tilanteeseen tuli toinen järjestyksenvalvoja, ja miehelle laitettiin käsiraudat. Poliisin tietojen mukaan mies uhkaili valvojia sanallisesti väkivallalla ja tappamisella.
– Paikalle tuli poliisipartio, joka otti miehen kiinni epäiltynä pahoinpitelystä. Tässä yhteydessä miehen hallusta löydettiin sakset. Epäilty jatkoi häiritsevää käytöstä poliisiauton takatilassa, missä hän muun muassa potki tilan kattoa ja seiniä. Poliisipartiolle hän jatkoi sanallista väkivaltaista uhkailuaan, poliisi jatkaa.
Asiassa on tällä hetkellä ainakin kuusi rikosnimikettä, joihin lukeutuu pahoinpitelyn lisäksi muun muassa laiton uhkaus ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.
