Etelä-Savon kärä­jäoi­keus ratkaisi koti­rau­han rik­ko­mista koskeneen asian, jossa nainen jäi toisen naisen kodin pihalle Savon­lin­nassa vastoin asukkaan tahtoa. Oikeuden mukaan vie­rai­lija häiritsi koti­rau­haa huu­ta­malla ja hak­kaa­malla ovia ja ikkunoita sekä jät­tä­mällä pois­tu­mis­ke­ho­tuk­set nou­dat­ta­matta.

Nykyisin 41-vuotias nainen oli tullut pihalle kesä­kuussa 2024 yhdessä talossa asuneen naisen pojan kanssa. Hän halusi selvittää pojan käyt­täy­ty­mi­seen ja vies­tit­te­lyyn liit­ty­nyttä asiaa.

Kärä­jäoi­keus antoi tuomion syyskuun lop­pu­puo­lella.

Vie­rai­lija piti kes­kus­te­lua vält­tä­mät­tö­mänä

Syyttäjä vaati naiselle ran­gais­tusta koti­rau­han rik­ko­mi­sesta. Syytteen mukaan nainen oli häirinnyt asukasta melua­malla ja jäänyt koti­rau­han suo­jaa­malle alueelle, vaikka häntä oli pyydetty lähtemään.

Nainen kiisti rikoksen. Hän kuvasi koput­ta­mis­taan asial­li­seksi ja vetosi siihen, että sel­vit­tä­mistä vaatinut asia oli tärkeä. Asukas oli estänyt hänen puhelunsa, joten yhteyden saaminen oli ollut vaikeaa.

Puo­lus­tuk­sen mukaan takao­vella ei ollut esitetty pois­tu­mis­käs­kyä. Nainen piti riko­sil­moi­tusta kiu­san­te­kona. Hänen omista ker­to­muk­sis­taan ilmeni kuitenkin myös, että häntä oli pyydetty pois­tu­maan ja hän oli jäänyt paikalle asian sel­vit­tä­mi­seksi.

Puhelun toinen osapuoli kuuli huudot ja hak­kaa­mi­sen

Asukas oli tapah­tu­mien aikana puhe­li­messa todis­ta­jan kanssa. Todistaja kertoi kuul­leensa ovien tai ikku­noi­den hak­kaa­mista ja huu­ta­mista. Vie­rai­lija oli puhunut yksi­tyi­sistä asioista ja moittinut asukasta huonoksi äidiksi.

Todistaja kuuli myös asukkaan käskevän vie­rai­li­jaa pois­tu­maan. Kärä­jäoi­keus piti asukkaan ker­to­musta luo­tet­ta­vana ja katsoi todis­ta­jan havain­to­jen tukevan sitä.

Puolustus kysee­na­laisti tapah­tu­mien aika­jär­jes­tystä puhelujen ja pojan lähet­tä­mien viestien perus­teella. Oikeuden mukaan viestien lähet­tä­mi­sen, noin kilo­met­rin auto­mat­kan ja hätä­pu­he­lun välinen aika sopi kuitenkin tapah­tu­ma­ku­vauk­seen. Myöskään puhe­li­messa oleminen ei estänyt viestien lähet­tä­mistä kuu­lok­keita käy­tet­täessä.

Polii­sille soit­ta­mi­sen jälkeen kuvattu video ei osoit­ta­nut huu­ta­mista. Se osoitti kuitenkin vie­rai­li­jan jääneen paikalle. Oikeus arvioi häi­rit­se­vän melun tulleen näy­te­tyksi muulla todis­te­lulla.

Puhelujen estäminen ei oikeut­ta­nut jäämään pihalle

Kärä­jäoi­keu­den mukaan yhtey­de­no­ton estäminen ei antanut naiselle oikeutta vaatia kes­kus­te­lua toisen kotona. Asiaa olisi voitu selvittää esi­mer­kiksi pojan isän väli­tyk­sellä.

Kun asukas oli selvästi ilmaissut halua­vansa vie­rai­li­jan poistuvan, tämän olisi pitänyt lähteä. Naisen oma käsitys kes­kus­te­lun tar­peel­li­suu­desta ei muuttanut vel­vol­li­suutta.

Oikeus otti teon vaka­vuutta arvioi­des­saan huomioon, että kyse oli päi­vä­sai­kaan tapah­tu­neesta, suh­teel­li­sen lyhyestä ja yksit­täi­sestä tilan­teesta. Pihalle jääminen oli myös lievempi menettely kuin luvaton tun­keu­tu­mi­nen asuntoon.

Koti­rau­han rik­ko­mi­sesta sakkoja ja korvaus kär­si­myk­sestä

Nainen tuo­mit­tiin 20 päi­vä­sak­koon. Päi­vä­sa­kon määrä oli 26 euroa, joten sakkoja kertyi 520 euroa.

Hänet vel­voi­tet­tiin maksamaan asuk­kaalle 300 euroa kär­si­mys­kor­vausta sekä 1 455,80 euroa oikeu­den­käyn­ti­ku­luja vii­väs­tys­kor­koi­neen. Lisäksi hänen mak­set­ta­vik­seen tulivat 40 euron riko­suh­ri­maksu ja 262,70 euron todis­te­lu­kus­tan­nuk­set valtiolle.