Erittäin runsaat vesisateet ja ukkoskuurot rauhoittivat keskusta-alueiden tapahtumia Oulun poliisilaitoksen alueella lauantai-iltana, mutta poliisilla riitti tehtäviä aamuyölle saakka.
Poliisin pohjoisen johtokeskuksen mukaan Oulussa kirjattiin illan ja yön aikana pari rikosilmoitusta keskustan ravintoloissa tapahtuneista pahoinpitelyistä. Poliisipartiot suorittivat lisäksi valvontaa eri puolilla kaupunkia järjestetyissä yleisötapahtumissa.
Ennen voimakkaita sateita myös liikenteeseen liittyneet tehtävät ja häiriöt työllistivät poliisia jonkin verran.
Raahessa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta
Jokilaaksojen alueella liikenteeseen liittyneet tehtävät työllistivät poliisipartioita enemmän.
Raahessa poliisi pysäytti puolenyön aikaan kuljettajan, jota epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisi ei tiedottanut tapauksesta tarkemmin.
Kaksi mopoilijaa törmäsi toisiinsa Nivalassa
Vuorokauden vaihduttua sunnuntaiksi kaksi mopoilijaa törmäsi toisiinsa Nivalassa.
Poliisin mukaan mopoilijat tunsivat toisensa ja olivat liikkeellä yhdessä.
Poliisi epäilee onnettomuushetkellä takana ajanutta mopoilijaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Ensihoito kuljetti loukkaantuneen kuljettajan tapahtumapaikalta jatkohoitoon. Loukkaantumisen vakavuudesta ei ole tiedotettu tarkemmin.
Polkupyörien runkoihin oli kiinnitetty mopon moottorit
Hetkeä myöhemmin poliisipartio kohtasi Ylivieskassa kaksi polkupyörästä mopoksi rakennettua ajoneuvoa.
Ennen pysähtymistään kuljettajat ehtivät poliisin havaintojen mukaan muun muassa ajaa päin punaisia liikennevaloja sekä jalkakäytävällä.
Kuljettajiksi paljastui alaikäisiä nuoria, joilla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.
Toista nuorista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja toista liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi molempia epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Poliisin mukaan ajoneuvot eivät soveltuneet liikennekäyttöön millään tavalla. Tavallisten polkupyörien runkoihin oli kiinnitetty mopon moottorit.





