Nivalassa tapahtuneen vakavan mopokolarin toinen osallinen on kriittisessä tilassa

Tapahtumapaikalla on ollut meneillään ns. mopomiitti, jossa on ollut poliisin havaintojen mukaan paikalla runsaasti nuorisoa.





Tilannemedia uutisoi lauantaina 9. elokuuta vakavasta onnettomuudesta, joka tapahtui Nivalassa järjestetyssä mopomiitissä lauantaina alkuillasta. Onnettomuudessa kaksi mopoa törmäsi toisiinsa Hopeatiellä.

Poliisin pohjoisesta johtokeskuksesta kerrottiin tuolloin tuoreeltaan, että toinen, isommalla mopolla ajanut nuori ajoi keula pystyssä, eikä havainnut sivusta tullutta toista, pienemmällä mopolla liikenteessä ollutta nuorta. Keula pystyssä ajanut mopoilija törmäsi toisen mopoilijan päälle. Poliisin mukaan toinen mopoista oli rekisteröimätön.

Lue myös:  Päihtynyt parivaljakko ajoi moottoriveneellä päin rantapenkkaa Sotkamossa - Vene pomppasi penkasta noin kuuden metrin matkan maalle ja osui rannan puihin

Maanantaina 11. elokuuta Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on jatkanut onnettomuuden tutkintaa. Poliisin mukaan molempien mopojen kuljettajat loukkaantuivat tilanteessa ja toisen kuljettajan vammat ovat vakavia. Tilanteessa vakavasti loukkaantunut nuori on edelleen sairaalahoidossa ja hänen tilansa on kriittinen.

Tapahtumapaikalla on ollut meneillään ns. mopomiitti, jossa on ollut poliisin havaintojen mukaan paikalla runsaasti nuorisoa.

Lue myös:  Vesipelastushälytys Pudasjärvellä - Lapsen pelättiin joutuneen veden varaan

Poliisi tutkii tapahtumaa tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä vammantuottamuksena.

Asian tutkinta on vielä alkuvaiheessa ja poliisi pyrkii tällä hetkellä selvittämään tapahtumien kulkua sekä tapahtuma olosuhteita ja kolarissa osallisena olleiden mopojen teknistä kuntoa.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tilanteesta sekä toimittamaan poliisille mahdollista videomateriaalia onnettomuudesta. Poliisiin voi olla yhteydessä sähköpostitse vihjeet.oulu@poliisi.fi, puhelimitse numeroon 0295 416 194 ja whatsApp viestit 050 305 0132.

Lue myös:  Pudasjärvellä tapahtui minibussin ja henkilöauton välinen peräänajokolari - Toinen ajoneuvo syttyi palamaan

Poliisi vetoaa nuorten vanhempiin mopojen ajokunnon valvomisessa. Ensisijainen vastuu alaikäisten kuljettamien mopojen kunnosta, valoista ja rekisteröimisestä on vanhemmilla.

Poliisi saa erityisen paljon ilmoituksia kovaäänisistä mopoista, jotka aiheuttavat häiriöitä etenkin keskustoissa.

Tuoreimmat uutiset

Liikenneonnettomuudet

Rakennuspalot

Poliisioperaatiot

Raideliikenneonnettomuudet



Kadonneet ja löytyneet



Pelastustehtävät



Ajoneuvopalot



Muut tulipalot



Vahingontorjuntatehtävät



Vaarallisen aineen onnettomuudet