Lapin kärä­jäoi­keus ratkaisi ympä­ris­tön tur­me­le­mista koskeneen asian, jossa sora­not­to­pai­kan polt­toai­ne­säi­liöt ja tank­kau­sa­lue jäivät ilman vaadittua maaperän suojausta Kit­ti­lässä. Kolmen yhtiön toi­min­taan liit­ty­neellä alueella havait­tiin öljyistä maata ja poh­ja­ve­den laadun heik­ke­ne­mistä.

Tapah­tu­mat sijoit­tui­vat kesään ja syksyyn 2021 Ruop­pa­jär­ven sora-alueelle, joka sijaitsee Kulkujoen poh­ja­ve­sia­lueella. Maa-ainesten otta­mi­seen oli lupa, mutta polt­toai­nei­den käsit­te­lyä koskevia mää­räyk­siä ei nou­da­tettu.

Kärä­jäoi­keus antoi asiassa tuomion syyskuun lop­pu­puo­lella.

Soranotto kulki kolmen yhtiön ketjussa

Alueen omisti Destia Oy, joka oli saanut maa-ainesten otta­mi­seen ja murs­kauk­seen yhteis­lu­van mar­ras­kuussa 2020. Destia luovutti seu­raa­vana kesänä otta­mi­soi­keu­den toiselle osa­keyh­tiölle. Tämä teetti kaivuun, murs­kauk­sen ja kul­je­tuk­sen eräs maan­sir­toyh­tiö.

Lupa jäi silti Destialle. Kärä­jäoi­keu­den mukaan yhtiöllä säilyi vel­vol­li­suus valvoa lupa­mää­räys­ten nou­dat­ta­mista.

Lupa salli 90 000 kuu­tio­met­rin ottamisen ja edellytti vähintään neljän metrin suo­ja­ker­rosta poh­ja­ve­den ylä­puo­lelle. Polt­toai­nei­den käsit­te­lya­lue piti tiivistää niin, etteivät hai­tal­li­set aineet pääse maaperään tai poh­ja­ve­teen.

Toiminta käyn­nis­tyi hei­nä­kuussa 2021 ilman ennakkoon asetettua vakuutta, aloi­tu­sil­moi­tusta ja vira­no­mai­sen aloi­tus­tar­kas­tusta. Vira­no­mai­nen havaitsi toiminnan mar­ras­kuussa käy­des­sään lähis­töllä muussa asiassa. Tar­kas­tuk­sissa löytyi maa­poh­jalta kolme öljy- ja polt­toai­ne­säi­liötä sekä voi­te­luai­neas­tioita ilman vaa­dit­tuja suo­ja­ra­ken­teita.

Puolustus vetosi vanhaan pilaan­tu­mi­seen ja jaet­tui­hin tehtäviin

Syyttäjä vaati viidelle miehelle ran­gais­tusta ympä­ris­tön tur­me­le­mi­sesta. Syyt­teessä arvos­tel­tiin suo­jauk­sen puut­tu­mi­sen lisäksi muun muassa otto­sy­vyyttä, lupa­ha­ke­muk­sen tietoja ja toiminnan jat­ka­mista kes­key­tys­mää­räyk­sen jälkeen. Kahdelle yhtiölle vaa­dit­tiin kum­mal­le­kin 50 000 euron yhtei­sö­sak­koa ja kolmelta yhtiöltä yhtei­sesti 100 000 euron rikos­hyö­tyä.

Vastaajat kiistivät rikoksen. Heidän mukaansa alueen öljy oli peräisin aiemmasta toi­min­nasta, maa-ainesta ei ollut otettu liikaa eikä liian syvältä ja lupa oli perus­tu­nut oikeisiin tietoihin.

Destian edustajat kiistivät vastuunsa muiden yhtiöiden käytännön toi­min­nasta. Sundström Infran edustajat vetosivat muun muassa siihen, että vakuus ja aloi­tus­tar­kas­tus kuuluivat luvan­hal­ti­jan hoi­det­ta­viksi. Maan­siir­toyh­tiön työn­joh­taja kertoi nou­dat­ta­neensa saamiaan työoh­jeita eikä katsonut vas­tan­neensa muiden lupa­vel­voit­teista.

Maan­siir­toyh­tiön työn­joh­taja myönsi työ­ko­neita tankatun alueella. Hänen mukaansa kak­si­vaip­pai­set säiliöt estivät vuodot, eikä hän ollut tiennyt maaperän tii­vis­tä­mis­vaa­ti­muk­sesta. Hän kuitenkin tiesi alueen olevan poh­ja­ve­sia­luetta.

Liian syvästä kai­va­mi­sesta ei saatu näyttöä

Suuri osa syytteen väit­teistä jäi näyt­tä­mättä. Alueelta otettiin noin 48 000 kuu­tio­met­riä maa-ainesta, eikä sallitun määrän tai alueen rajojen ylitystä osoitettu. Myöskään liian syvälle kai­va­mista tai neljän metrin suo­ja­ker­rok­sen alit­ta­mista ei näytetty toteen.

Vira­no­mai­sen epäily poh­ja­ve­teen asti ulot­tu­neesta kai­va­mi­sesta perustui pitkälti sil­mä­mää­räi­siin havain­toi­hin, kuten maassa olleisiin lam­mi­koi­hin. Mit­tauk­set ja muu selvitys eivät oikeuden mukaan riit­tä­neet osoit­ta­maan kiel­let­tyä otto­sy­vyyttä.

Lupa­ha­ke­muk­sen tietojen ei osoitettu olleen olen­nai­sesti vir­heel­li­siä tai puut­teel­li­sia. Erillisen vesi­ta­lous­lu­van tar­pees­ta­kaan ei saatu näyttöä. Poh­ja­ve­sia­lue soveltui veden­han­kin­taan, mutta sitä ei käytetty talous­ve­den otta­mi­seen.

Kai­va­mi­nen ja murs­kaa­mi­nen olivat päät­ty­neet jo 2. mar­ras­kuuta. Sen jälkeen alueelta kul­je­tet­tiin valmista mursketta. Ensim­mäi­nen kes­key­tys­mää­räys ei kieltänyt tätä kul­jet­ta­mista, joten syyttäjän kuvaamaa otta­mis­toi­min­nan jat­ka­mista kiellosta huo­li­matta ei osoitettu.

Polt­toai­nei­den suojaus ja valvonta jäivät tekemättä

Rat­kai­se­vaksi nousi öljyjen ja polt­toai­nei­den käsittely. Valokuvat, tar­kas­tus­muis­tiot ja todis­ta­jan­ker­to­mus osoit­ti­vat suo­jaus­ten puut­tu­mi­sen. Säiliöt olivat myös lukit­se­mat­to­mia, joten sivul­li­nen­kin olisi voinut valuttaa niistä polt­toai­netta maahan.

Maa­näyt­teissä todettiin ohjear­voja ylit­tä­neitä öljy­hii­li­ve­ty­pi­toi­suuk­sia. Oikeus piti epä­to­den­nä­köi­senä, että kaikki pilaan­tu­mi­nen olisi ollut vanhaa. Tätä vastaan puhuivat muun muassa öljyn haju ja pilaan­tu­neen maan sijainti murs­kaus­pai­kan lähellä. Pilaan­tu­nutta maata pois­tet­tiin noin sadan neliö­met­rin alueelta noin metrin syvyy­deltä. Puh­dis­ta­mi­sen jälkeen poh­ja­ve­si­näyt­teissä ei enää havaittu öljy­hii­li­ve­tyjä.

Kärä­jäoi­keus katsoi Destian myyn­ti­pääl­li­kön lai­min­lyö­neen lupaeh­to­jen valvonnan. Sundström Infran maan­ra­ken­nu­syk­si­kön päällikkö ei ollut riit­tä­västi sel­vit­tä­nyt mää­räyk­siä eikä valvonut työn­joh­toa. Yhtiön käytännön työn­joh­ta­jan olisi puo­les­taan pitänyt havaita maa­poh­jalla olleet säiliöt ja valvoa ali­hank­ki­jan toimintaa.

Maan­siir­toyh­tiön työn­joh­taja vastasi työs­ken­te­lystä paikan päällä ja tiesi säi­liöi­den tuo­mi­sesta alueelle. Hän jätti lupa­mää­räyk­set sel­vit­tä­mättä, vaikka tiesi poh­ja­ve­sia­lueen rajoi­tuk­sista. Oikeus arvioi kaikkien neljän toimineen törkeän huo­li­mat­to­masti.

Destian ympä­ris­töa­sian­tun­ti­jan tehtävät liit­tyi­vät sen sijaan lupa­ha­ke­muk­seen ja alueen mer­kin­töi­hin. Hänen työssään ei osoitettu rikoksen kannalta olen­naista virhettä, eikä hänellä ollut vastuuta käytännön toiminnan val­von­nasta.

Neljälle sakot, yhtiöiden puh­dis­tus­toi­met vai­kut­ti­vat seu­raa­muk­siin

Kärä­jäoi­keus tuomitsi neljä miestä ympä­ris­tön tur­me­le­mi­sesta. Nykyisin 64-vuotias Destian myyn­ti­pääl­likkö ja nykyisin 36-vuotias, kaivuun ja murs­kauk­sen suo­rit­ta­neen yrityksen maan­ra­ken­nu­syk­si­kön päällikkö saivat kumpikin 40 päi­vä­sak­koa. Päi­vä­sa­kon määrä on kum­mal­la­kin 46 euroa, joten sakkoja kertyy kum­mal­le­kin 1 840 euroa.

Nimeltä mai­nit­se­mat­to­man yrityksen, nykyisin 55-vuotias käytännön työn­joh­taja, sai 40 päi­vä­sak­koa 134 euron päi­vä­sa­koin, joka teki yhteensä 5 360 euroa. Maan­siir­toy­ri­tyk­sen, nykyisin 42-vuotias työn­joh­taja, sai 25 päi­vä­sak­koa 159 euron päi­vä­sa­koin, joka teki yhteensä 3 975 euroa. Jokai­selle neljälle mää­rät­tiin lisäksi 80 euron riko­suh­ri­maksu.

Destian nykyisin 64-vuotiaan ympä­ris­töa­sian­tun­ti­jan syyte hylättiin. Valtio mää­rät­tiin kor­vaa­maan hänelle 31 000 euroa oikeu­den­käyn­ti­ku­luja.

Destia ja ensim­mäi­senä mainitty yhtiö jätettiin tuo­mit­se­matta yhtei­sö­sak­koi­hin. Oikeus piti niitä koh­tuut­to­mina, koska yhtiöt olivat ryhtyneet nopeasti kor­jaus­toi­miin ja ympä­ris­tölle aiheu­tu­nut vaara oli poistettu. Ensim­mäi­senä mainityn yhtiön maksamat selvitys- ja puh­dis­tus­ku­lut olivat noin 44 000 euroa.

Destia mää­rät­tiin menet­tä­mään valtiolle 3 000 euroa rikos­hyö­tyä sääs­ty­neistä valvonta- ja tar­kas­tus­ku­luista. Muiden yhtiöiden osalta rikos­hyö­dyn menet­tä­mis­vaa­ti­muk­set hylättiin. Yhtiöille ei määrätty riko­suh­ri­mak­suja.

Neljä tuomittua miestä ja Destia vastaavat yhteis­vas­tuul­li­sesti 239,50 euron todis­te­lu­kus­tan­nuk­sista. Nimeltä mai­nit­se­mat­to­mat yhtiöt vapau­tui­vat niiden kor­vaa­mi­sesta.

Maan­siir­toy­ri­tystä koskevat vaa­ti­muk­set hylättiin, ja valtio mää­rät­tiin kor­vaa­maan yhtiölle 8 786,10 euroa oikeu­den­käyn­ti­ku­luja. Yhtiölle ja vapau­te­tulle ympä­ris­töa­sian­tun­ti­jalle mak­set­ta­ville kulu­kor­vauk­sille mää­rät­tiin vii­väs­tys­kor­koa 28. lokakuuta alkaen. Tuo­mit­tu­jen miesten, Destian ja ensim­mäi­senä mainitun yhtiön yrityksen vaa­ti­muk­set omien oikeu­den­käyn­ti­ku­lu­jensa kor­vaa­mi­sesta hylättiin.

–Uutisesta on muutettu kahden yrityksen nimet niiden koon vuoksi–