Omakotitalo paloi Joensuun Enossa – yksi henkilö onnistui pelastautumaan, toinen menehtyi

Pelastuslaitoksen savusukeltajat toivat toisen asukkaan ulos rakennuksesta, mutta hänen pelastamisekseen ei ollut enää mitään tehtävissä.





Omakotitalon yläkerrassa syttyi tulipalo Hepolammintiellä entisen Enon kunnan alueella Joensuussa torstaina 20. helmikuuta hieman ennen aamuyhdeksää. Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella.

– Talossa asui kaksi henkilöä, joista toinen onnistui pelastautumaan omin avuin. Pelastuslaitoksen savusukeltajat toivat toisen asukkaan ulos rakennuksesta, mutta hänen pelastamisekseen ei ollut enää mitään tehtävissä, kertoo päivystävä palomestari Jani Nevalainen.

Lue myös:  Tilanne käynnissä Kuhmossa: Rivitalossa palaa

Pelastuslaitoksella on sammutustoimet paikalla vielä käynnissä. Niiden arvioidaan jatkuvan vähintään iltapäivään saakka. Rakennus tuhoutuu palossa täysin.

Palon syttymissyystä ei ole tässä vaiheessa tietoa.

Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että menehtynyt henkilö oli noin 60-vuotias mies.

Poliisi sanoo suorittavansa asiassa palonsyyntutkinnan yhteistoiminnassa pelastuslaitoksen kanssa ja kuolemansyyntutkinnan. Poliisin mukaan asiasta ei kerrota enempää, ellei tutkinnassa muuta ilmene.

Lue myös:  Tytöt olivat suppailemassa Marjalan uimarannalla Joensuussa - Kansalainen näki vaatteet ja laukun rannalla ja soitti Hätäkeskukseen

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 08.57. Palosta ensimmäisenä Hätäilmoituksen tekivät ohikulkija sekä naapuri. Tehtävälle on hälytetty Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta yhteensä yhdeksän pelastusyksikköä. Kohteessa on yksiköitä tällä hetkellä kuusi kappaletta Enosta, Joensuusta ja Kontiolahdelta.

*Muokattu kello 11.30: Lisätty palomestarin kommentit sisältöön

*Muokattu kello 13.35: Lisätty poliisin kommentit

Kaupalliset yhteistyöt



Tuoreimmat uutiset