Poliisi toteutti yhteistyössä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Verohallinnon kanssa taksiliikenteen valvontaiskun Oulussa perjantaina 26. syyskuuta. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 39 taksia.
Poliisin mukaan tarkastetuista takseista yhteensä yhdeksässä oli puutteita. Liikennevirhemaksu kirjoitettiin seitsemälle kuljettajalle.
– Pääsääntöisesti asiat olivat kunnossa, mikä ammattiliikenteessä onkin suotavaa. Puutteita havaittiin taksiliikenneluvan mukana pitämisessä. Osalla lupa oli olemassa, mutta sitä ei ollut ajossa mukana. Muutamassa autossa ei ollut asiakkaalle näkyvissä yrittäjän tai kuljettajan tietoja. Myös pieniä kuntopuutteita havaittiin, kertoo ylikonstaapeli Juho Hanhisalo Oulun poliisista.
Poliisin mukaan moni kuljettaja piti valvontaa tarpeellisena ja suhtautui siihen positiivisesti.
Poliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnasta.
Monen viranomaisen yhteisvalvonta on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi valvoa taksiliikennettä. Kuljettajat, joilla asiat ovat kunnossa, pääsevät jatkamaan matkaa ilman viivytystä.
Valvontaa suoritettiin sekä taksitolpilta, että poimimalla ajoneuvoja tarkastukseen muun liikenteen joukosta.
Traficom muistuttaa taksiliikenneluvan haltijan velvollisuuksista.
Taksimatkustajalla on oikeus tietää, kuka palvelua tarjoaa ja kuka autoa kuljettaa. Tämä on keskeinen osa luotettavaa ja läpinäkyvää taksipalvelua, painottaa Traficomin erityisasiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.
Traficom muistuttaa, että taksiliikenneluvan haltijoiden on huolehdittava siitä, että kaikki vaadittavat tiedot ovat selkeästi esillä näkyvällä paikalla ajoneuvossa.
– Tämä koskee niin luvanhaltijan tietoja, kuljettajan nimeä, kuin hintatietojakin, muistuttaa Ruotsalainen.
Verohallinto kerää tietoa verovalvonnan riskienhallintaan.
Verohallinnon harmaan talouden torjuntaan erikoistuneet verotarkastajat keräsivät valvonnassa tietoja taksialalla toimivilta yrityksiltä ja kuljettajilta. Haastatteluilla pyrittiin selvittämään muun muassa palkanmaksuun, maksuliikenteeseen ja kalustoon liittyviä asioita.
Valvonnan yhteydessä kerätyt vertailutiedot tuottavat tietoa verovalvonnan riskienhallintaan. Tarvittaessa asiakkaita valvotaan tarkoituksenmukaisin tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa toimia asiakkaiden ohjaamisesta aina verotarkastuksiin riippuen siitä, onko kyse osaamattomuudesta vai tarkoituksellisesta verojen välttelystä.
Johtaja Tarja Valsi Verohallinnosta toteaa yhteisvalvonnan muiden viranomaisten kanssa tehokkaaksi tavaksi toimia.
– Olemme oikein toimivien yrittäjien puolella, ja tavoitteemme on turvata yritysten reilu kilpailu puuttumalla epärehelliseen toimintaan alalla, sanoo Valsi.