Uukuniemeltä Parikkalasta pääsi karkuun 12 biisonia lauantain 7. kesäkuuta ja sunnuntain 8. kesäkuuta välisenä yönä. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että biisoneista on kirjattu poliisille tähän mennessä neljä tehtävää.
Komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että biisoneista on tehty viimeisin havainto tiistai-iltana 10. kesäkuuta Kesälahdentieltä Savonlinnasta. Biisonit laidunsivat tuolloin pellolla.
– Biisoneista ei ole vaaraa ihmisille tai kotieläimille, elleivät ne hakeudu liikenteeseen, tässä tapauksessa erityisesti valtatielle tai rautatielle, Joutjärvi kommentoi.
Komisario opastaa, että biisoneita ei tule lähestyä, ja mahdollisista havainnoista valtatien tai rautatien läheisyydessä tulee ilmoittaa biisonien omistajalle tai hätänumeroon.
Poliisi sai ensimmäisen havainnon karanneista biisoneista Kiteeltä Karjalan radan varresta sunnuntaina 8. kesäkuuta aamupäivällä. Seuraavaksi biisonit havaittiin Parikkalan Niukkalantiellä maanantaina 9. kesäkuuta keskipäivän taitteessa noin kello 11:n aikaan. Tuolloin eläimet olivat palaamassa kotilaitumelle, mutta lähtivätkin jostain syystä uudelleen luoteeseen.
Seuraava havainto biisoneista oli tiistaina 10. kesäkuuta ennen aamuseitsemää, kun eläimet ylittivät Kuutostien.
Eläinten omistaja arvioi eläinten palaavan kotiinsa todennäköisesti samaa reittiä. Eläimet liikkuvat aktiivisesti aamuyöllä ja aamulla.