TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN



TILANNE KÄYNNISSÄ / NÄITÄ LUETAAN




Pelastuslaitos hälytettiin vikaantuneen kameran takia tehtävälle 10:n pelastusyksikön vahvuudella Hämeenlinnan Iittalaan

Henkilö oli katsonut kamerasta, että mökki oli täynnä mustaa savua. Mökissä ei kuitenkaan ollut tulipaloa, vaan mökin kamera oli vikaantunut.

JAA ARTIKKELI

Pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Vehkojankujalle entisen Kalvolan kunnan alueelle Hämeenlinnan Iittalaan lähelle Pirkanmaan rajaa lauantaina aamukuuden jälkeen. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen rakennuspalosta kello 06.26.

Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kerrotaan henkilön katsoneen kamerasta, että mökki oli täynnä mustaa savua.




– Mökissä ei kuitenkaan ollut tulipaloa, vaan mökin kamera oli vikaantunut. Pelastuslaitokselle ei ollut kohteessa tehtävää.

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle keskisuuren rakennuspalon vasteella, sille sai hälytyksen 10 pelastusyksikköä, joista viisi Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta ja viisi Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Lisää uutisia Kanta-Hämeen alueelta:

Hämeenlinnan murhasta epäilty jäi kiinni silminnäkijävihjeen ansiosta.

Tilannemedia on uutisoinut pariin otteeseen viime viikolla Hämeen poliisin tutkivan Hämeenlinnassa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Hämeen poliisi pyysi havaintoja poski- ja kaulatatuoitua miestä, jota epäillään murhasta. Epäilty rikos tapahtui Hämeenlinnan kantakaupungissa toissa viikonloppuna.

– Epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa, mutta poliisi etsii miestä edelleen, kommentoi tapauksen sen hetkinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Pullinen torstaina 17. huhtikuuta.

Pullisen mukaan tapauksen tutkinta aloitettiin keskiviikkona 16. huhtikuuta poliisin käytyä uhrin asunnolla uhrin omaisten pyynnöstä ja löydettyään uhrin vammoihinsa menehtyneenä.

Pitkäperjantaina aamupäiväkymmenen jälkeen Hämeen poliisilaitos tiedotti poliisin tavoittaneen miehen.

– Mies tavoitettiin muun poliisitoiminnan yhteydessä perjantain vastaisena yönä. Kiinniottaminen sujui rauhallisesti, poliisi kommentoi tuolloin.

Hämeen poliisi korjasi keskiviikkona 23. huhtikuuta aiemmin medialle antamaansa lausuntoa, jossa murhasta epäilty olisi saatu kiinni valvontatoiminnan yhteydessä. 

– Poliisi sai vihjeen epäillyn olinpaikasta ja tämän perusteella tavoitti miehen, vahvistaa tapauksen nykyinen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Mäkinen.

Hämeen poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.

Poliisi jatkaa tutkintaa nimikkeellä murha. Kiinniotettua, hämeenlinnalaista vuonna 1975 syntynyttä miestä esitettiin vangittavaksi viikonlopun aikana todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Hänet vangittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeuden päätöksellä.

Iäkäs autoilija kääntyi pakettiauton eteen Lopella – poliisi määräsi väliaikaiseen ajokieltoon.

Kantatie 54:llä Lopella tapahtui henkilöauton ja pakettiauton välinen liikenneonnettomuus viime viikon keskiviikkona aamuyhdeksän jälkeen. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan onnettomuuden tapahtuneen Yhdystien risteyksessä.

– Kantatie 54:llä Forssan suunnasta tullut pakettiauto oli jatkamassa risteyksen kohdalla suoraan, kun Lahden suunnasta tullut henkilöauto oli kääntymässä samaan aikaan kulkusuunnassaan vasemmalle Lopen kirkonkylän suuntaan Yhdystielle.

Henkilöauton kuljettaja kertoi poliisille, ettei hän ollut havainnut vastakkaisesta suunnasta tullutta pakettiautoa, vaan oli kääntynyt tämän eteen. Pakettiauto törmäsi henkilöauton vasempaan etukulmaan.

Kolarissa osallisena olleet henkilöt tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta tapahtumapaikalla, minkä jälkeen heidät kuljetettiin jatkotarkastukseen sairaalaan. Pakettiautossa oli kaksi henkilöä ja henkilöautossa yksi. Poliisin käsityksen mukaan kukaan heistä ei kuitenkaan loukkaantunut kolarissa vakavasti. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä.

Lahden suuntaan menevien ajokaistojen liikenne jouduttiin katkaisemaan siksi aikaa, että autot saatiin hinattua pois paikalta.

Poliisi epäilee henkilöauton noin 80-vuotiasta kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Forssassa poliisia karkuun lähteneen moottoripyöräilijän pako päättyi Lohjalla kuin kananlento – moottoripyörästä loppui bensa.

Poliisilla oli Kanta-Hämeestä alkanut ja Länsi-Uudellemaalle päättynyt takaa-ajotilanne viime sunnuntaina illalla. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin suorittaneen ajotapavalvontaa tunnuksettomalla poliisiautolla valtatie 2:lla Forssassa.

– Partio havaitsi moottoripyörän, joka ajoi etelää kohti huomattavalla ylinopeudella ja ohitteli muuta liikennettä. Kassimäessä partio mittasi moottoripyörän keskituntinopeudeksi vajaan kolmen kilometrin matkalla 133:n kilometrin keskituntinopeuden, nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa.

Poliisipartio kytki päälle pysäytys- ja hälytysvalot, mutta moottoripyörän kuljettaja kiihdytti nopeuttaan entisestään.

– Se ohitteli muuta liikennettä vastaantulevasta liikenteestä, ohituskieltoalueista, risteysalueista ja märästä tien pinnasta piittaamatta.

Tammelassa valtatie 2:lla partio mittasi noin seitsemän kilometrin matkalla pakenevan moottoripyörän keskituntinopeudeksi 155:n kilometrin keskituntinopeuden, nopeusrajoituksen vaihdellessa 80:n ja 100:n kilometrin tuntinopeusrajoituksen välillä.

Tammelan ja Lohjan välillä moottoripyörän nopeus nousi entisestään ja poliisipartio mittasi reilun kahdeksan kilometrin matkalla pakenevan moottoripyörän keskinopeudeksi 181:n kilometrin keskituntinopeuden, nopeusrajoituksen vaihdellessa 80:n ja 100:n kilometrin tuntinopeusrajoituksen välillä.

Moottoripyöräilijä pakeni poliisia yli 20 kilometrin matkan, jonka aikana poliisipartio pyrki pysäyttämään hänet useaan kertaan.

Lohjalla moottoripyörästä loppui polttoaine ja pakenija ajoi tien sivuun.

– Moottoripyörän kuljettajaksi osoittautui 34-vuotias mies, joka oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon. Miehellä on 10 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta viimeisen vuoden sisällä. Mies vaikutti päihtyneeltä, mutta seulonta-alkometripuhallus osoitti, ettei mies ollut juonut alkoholia. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja hänet kuljetettiin verikokeeseen.

TILANNEMEDIAN WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme ja pysyt ajan tasalla!

Ota seurantaan




Tuoreimmat uutiset Kanta-Hämeestä




Tuoreimmat uutiset Koko sivustolla

Mainos