Pelastuslaitos irrotti yhden henkilön kolariautosta Tuusulanväylällä Helsingin Oulunkylässä

Henkilö kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkohoitoon.

Tuusulanväylällä Helsingin Oulunkylässä, Käskynhaltijantien kohdalla sijaitsevassa rampissa tapahtui liikenneonnettomuus tiistaina 24. kesäkuuta aamupäiväkymmenen aikoihin. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 10.05.

Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui Tuusulanväylän pohjoisen suuntaan menevien kaistojen rampista liityttäessä.

– Ajoneuvosta irroitettiin yksi henkilö, joka kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkohoitoon, pelastuslaitokselta kommentoidaan.

Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa. Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa pelastus- ja raivaustöiden ajaksi, ne saatiin päätökseen arviolta kello yhdentoista jälkeen.

Lue myös:  Henkilöauto ajautui päin sillankaidetta Hyvinkäällä

Pelastuslaitos hälytettiin tehtävälle alkuun pienen tieliikenneonnettomuuden vasteella, tehtävän vaste muutettiin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi, sille sai hälytyksen viisi pelastusyksikköä Helsingin pelastuslaitokselta. Kohteessa oli myös ensihoitohenkilöstöä, ensihoidon kenttäjohtaja sekä poliisi.

Tuoreimmat